Tänään oltiin liikkeellä dobberiporukalla. Aloitettiin tottiksilla Alatemmeksellä. Kolme koiraa kentällä yhtäaikaa, joten tuli ihan kivasti häiriötäkin. Otin ensin perusasentoja ja pikku pätkiä seuraamisia. Jäävät, muutama luoksetulo ja koira autoon. Toisella kierroksella paikallaolo ja kontakti-/seuruureeniä siten, että toinen koirakko pyöri lähes "iholla". Kentälle tuli myös toinen porukka vääränrotuisineen ja lapsineen, joten hyvää häiriötä oli koko treeni täynnä. :) Aika hyvin pystyi Anni sulkemaan kaiken hulinan ulkopuolelle.
Kentältä esineruutuilemaan. Annille tehtiin samanlainen treeni kuin toissapäivänä. Tänään ei empinyt esineillä. Kaksi ihan oppikirjasuoritusta. :) Iinalle välissä yksi esine näöltä. Taas piti käydä kunniakierros viihdyttämässä itseään ennen kuin alkoi töihin. Hauska eläin. Saattaisi huumori loppua hyvinkin lyhyeen, jos itsellä olis jotain muitakin tavoitteita ruskuaisen kanssa kuin sen viihdyttäminen Turkan ollessa maailmalla. :D