Verta nenästä

Vaikka ehkä tässä tilanteessa saattaisi olla viisainta pitää pieni tauko esineruudun kanssa, piti taas tänään kimppatreeneissä ottaa Annille esineitä... Eli ihan tietoisesti kaivelin verta nenästä. Kolme esinettä takarajalla. Kaksi esinettä tuli yllättävän kivuttomasti, jos ei pientä wc-tuokiota oteta huomioon... Kolmas teki tiukkaa. Ei enää irronnut taakse asti, vaan pyöriskeli etualalla ja kävi vähän väliä kertomassa, että nou kän duu, ei siellä mitään ole. Vein lopulta koiran autoon jäähylle, pari koiraa kävi ruudussa välissä ja laitoin uudelleen hakemaan viimeistä esinettä, joka löytyikin lopulta toisella pistolla. Hienosti olen taas onnistunut koirani esineruutumotivaation tappamaan, raikuvat aplodit minulle!

Pieni jälkikin käytiin ajamassa. Se sentään meni hienosti.

Koiraharrastajan tähtihetkiä

Annin esineruutu noudattaa joka kausi saman kaavan: ensimmäisiä kertoja talven jälkeen treenatessa ruutu on sikahyvä. Mitä pidemmälle kesä etenee, ja mitä enemmän harjoituksia tulee, sitä huonommaksi ruutu menee. Tämähän siis kertoo siitä, että ohjaaja ei osaa tehdä tarpeeksi motivoivia ja hyviä harjoituksia.

Tänään epätoivoissani varastin Iinan mukaan metsäreissulle. Jätin ruutuun kymmenkunta esinettä, joita haetutin tytöillä vuoronperään. Ja mitä tapahtuu; Iina, joka ei ole harjoitellut esineruutua käytännssä lainkaan työskentelee paremmin kuin voittajaluokassa kilpaileva mustuainen. Tämä on eittämättä niitä koiraharrastajan huippuhetkiä, kun satojen, milloin tuskaisessa auringon porotuksessa ja milloin kaatosateessa itikoiden syötävänä metsässä vietettyjen tuntien jälkeen koira syö esineruudussa mustikoita ja jahtaa sammakkoja. Olen sanaton.

Kotiin päästyäni päätin samaan konkurssiin kokeilla millä mallilla on Annin tunnari. Ja kappas, teki kolme toistoa kuin oppikirjasta... Tai no ainakin melkein, pari kertaa pyöräytti kapulan takahampaissa, mutta ei rouskutellut läheskään niin pahasti kuin talvella, kun tokoiltiin ahkerammin.

Mitä tästä opimme: ei kannata reenata.

Uusi aluevaltaus

Koiraurheiluntäyteinen sunnuntai. Kävästiin alkajaisiksi kentällä; Iinalle purut. Kentältä maastoon polkaisemaan jäljet. Niiden vanhenemista odotellessa Anni ja Iina pääsivät konkareiden opastuksella kokeilemaan viestiä. Anni oli viestiradalla kuin kala vedessä. Annille Turkka oli maastopäässä ja Iinalle toisinpäin. Iina ei ihan niin innolla lähtenyt juoksemaan minun luokse, mutta saatiin kuitenkin irtoamaan. Anni sen sijaan sukkuloi meidän väliä ihan yhtä vauhdilla molempiin suuntiin. Tosi hauskanoloinen laji, jota vois reenata vastaisuudessakin - jos ei ihan kokeeseen asti, niin omaksi ja koirien huviksi. :)

Annin jälki puolestaan ei mennyt ihan nappiin. Janalla takajälki ja vain kolme keppiä löytyi. Jälki oli superhankalassa maastossa, ja koira joutui etenemään lähinnä loikkimalla, keli kuuma, läähätytti ja suopursut tuoksuivat todella voimakkaasti ohjaajankin nenään... Selityksiä, selityksiä. Loppuun saakka Anni kuitenkin jäljen selvitti.

Semmonen koirailupäivä tänään.

Piteå INT

Anni näytillä länsinaapurissa Piteå INT -näyttelyssä. Viisi dobberia ilmoitettu, Anni oli ainoa narttu. Kilpailua ei siis ollut, mutta hyvästä yrityksestä huolimatta meidän neiti ei onnistunut tekemään herra Fredrik Norgreniin vaikutusta ja lähdettiin kotimatkalle EH takataskussa. :/

Arvostelu meni jotensakin näin: kaunis narttumainen kokonaisuus ja ilme, liian kevyt kuono, hyvät ylä- ja alalinjat, tarvisi lisää eturintaa, suorat etukulmaukset, hyvät takakulmaukset, liikuu hyvin, mukava luonne, hyvin esitetty.

Ongelmia pellolla

Käytiin Annin kanssa Sanginjoella maastoilemassa. Ensin esineruutu. Ruudussa kaikkiaan 9 esinettä, kolme edessä, kolme keskellä ja kolme ruudun taka-osassa. Kolme esinettä nousi näppärästi, jonka jälkeen Anni oli sitä mieltä, että esineruutu olikin sitten siinä. Ei tahtonut enää irrota taakse ja vähän väliä seisahtui mulkoilemaan ohjaajaa sen näköisenä, että ooksää tosissaan, määhän toin jo kolme, ei täällä enää mitään voi olla. Sain sen verran uskoa valettua koiraan, että toi lopulta neljä esinettä lisää. Kaikenkaikkiaan hyvä reeni, jatkossa näitä useamman kuin kolmen esineen ruutuja on luvassa lisää. >:)

Sitten jälki, joka olikin aika mielenkiintoinen. VOI-luokan jana, joka meni hienosti. Kolme ekaa keppiä mukavassa kangasmetsässä, jäljesteli ja noukki kepit hyvin. Sitten jälki ylitti leveähkön hiekkatien, meni hetken aivan tien vierustaa pitkin ja poikkesi siitä peltotielle ja edelleen pellolle. Jotenkuten vielä selvitti tien ylityksen ja peltotiepätkän, keppikin sieltä nousi, mutta kuiva ja tuulinen pelto olikin sitten liikaa Annin aivo- ja hajunystyröille. Pienen painostuksen avulla suoriuduimme pellolta takaisin metsään, jossa kääntyi taas jälkimoodi päälle ja tikkasi loppujäljen ilman mitään ongelmaa, ja kuutonenkin löytyi. Vitonen jäi jonnekin pellonreunaan.

Iina oli käynyt tänään kentällä reenaamassa hyppyjä. Oli kerennyt kahdesti loikata patukan perässä metrisen hypyn yli, kolmatta kertaa ei ollut enää halunnut hypätä. Koira hetkeksi autoon, ja kun Turkka oli tuumaustauon jälkeen ottanut Iinan kentälle uudelleen, se oli ontunut oikeaa etujalkaansa. :( Mystistä, koska hypyt olivat olleet ihan siistejä, ei ollut kolautellut tai muutenkaan rymynnyt. No, hyppyreenit päättyivät sitten siihen. Mahdollisimman huono treeni siis. Seurailemme tilannetta, iltaan mennessä ontuminen ei ollut ainakaan pahentunut.

Piinis pellolla

Iinapiina pääsi isännän kanssa tänään märälle pellolle vesisateeseen jäljestelemään. Iina on alkukesän huonoista reeneistä johtuen kerännyt jäljeltä matkaansa melkoisen paineen, ja homma on yleensä jossain vaiheessa levinnyt kuin jokisen eväät. Jotta koiralle syttyisi uudelleen "jälkikipinä" silmänurkkaan, harjoituksia on helpotettu, esineitä reenattu erikseen, unohdettu sotilaallisuus ja annettu jopa vähän röyhkeillä. Tämänpäiväisen perusteella voisi sanoa, että mitään jälkiongelmaa ole olemassakaan. :)

Kännykkäkameralaatuista todistusaineistoa.



Ai niin, meidän freewebs-kotisivut lakkasivat olemasta, kun en jaksanut enää niitä päivittää. Tein tänne Bloggeriin herrasväelle omat esittelysivut.

Viikonlopputreenejä

Puruja ja tottiksia molempina päivinä. Lauantaina oli ihan sairaan kuuma. Anni oli poikki pelkästä olemisesta, joten jätettiin suosiolla treenaamatta. Iina kävi kaksi nopeaa kierrossa kopissa hätyyttelemässä maalisetiä.

Sunnuntaina puolestaan paukkui kunnon ukkonen, ja vettä tuli kuin esterin peestä. Anni teki lyhyet tottikset; lähinnä seuraamista ja liikkeestä istumisia. Ne oli hyvät. Eteenmenot hanurista. Irtoaa kyllä hyvin, nopeasti ja suoraan, mutta maahanmenot kaikuu kuuroille korville. Jotenkin pitäis saada nyt kerrottua koiralle, että kyseessä ei ole monivalintatehtävä... Esteitä hypittiin ja kiipeiltiin "jälkkäriksi" pallon perässä.

Iinalle seuruuta, A-esteen edestakaisin rymyämistä, eteenmeno ja paikkamakuu. Iinan paikallaolon aikana vettä tuli kuin saavista kaatamalla ja kerran piti palauttaa koira takasin maahan sen noustua istumaan. Tottiksen jälkeen Iina pääsi taas käymään kopissa pariin otteeseen. Juoksut alkamaisillaan, koira on ollut vähän vaisuhko niin kotona kuin treeneissä.

Anni jatkoi kentältä maastoon. Ajettiin vieraan tekemä, aika miehekkään mittainen jälki, jossa riitti haasteita vaihtelevan maaston, urien ylitysten sekä useiden piikkien ja kulmien muodossa. Kuuma ja painostava keli hieman uuvutti koiraa loppua kohden ja tarkkuus hieman kärsi, hienosti kuitenkin selvitti jäljen loppuun saakka ja kaikki kuusi keppiä nousi! :)

Myöhään illalla kävimme Zeron kanssa ihastelemassa kotikylää auringonlaskussa.

Uiminkeja ja tokohommia

Taas yksi helteinen kesäviikko loppusuoralla. Sunnuntaina Anni söi iltaruokansa metsässä. Teemana oli kepit, joita jätin jäljelle viitisentoista Annin poimittavaksi. Yksi jäi nostamatta, muutoin teki tarkkaa työtä hyvällä moottorilla. Nälkä, mikä ihana tekosyy. ;)

Muutoin ei tällä viikolla ollakaan liikuttu kotinurkilta edemmäksi treenaamaan. Annin kanssa ollaan tehty iltojen viilettyä tottista kotipihassa. Eilen innostuttiin kaivamaan tokotötteröt naftaliinista ja kokeilin, miten koira irtoaa useamman kuukauden tokotauon jälkeen merkille ja ruutuun. Ilmeisesti tauon aikana on jotain muhinut korvien välissä, koska merkille ja ruutuun heitot sujui tuosta nuin vain. :D Toivotaan, että samoin olisi käynyt ohjatulle, kaukoille, tunnarille... :P

Isäntä on toista viikkoa työreissussa. Jotta rusakko ei aivan villiintyisi, sain valtuudet reenata vähän Iinakin. Käytiin keskiviikkoiltana pellolla ajamassa noin kolmensadan askeleen jälki, jossa paljon ruokaa, vähän tyhjiä, ilman minkäänlaista sotilaallisuutta. Hienosti meni. Esineilmaisuja ollaan tehty erikseen muutamana iltana, hienosti menneet nekin. Iinan kanssa on ollut yllättäen ihan hauska puuhastella, vaikkei ihan omalle mustalle älykölle vertoja vedäkään.

Hellepäiviin on luonnollisesti kuulunut myös retkiä lähilammelle.

Kemin yötön yö/dobberimestikset

Annin kanssa pitkä päivä Kemin yöttömässä, jossa ratkottiin samalla dobberien mestaruudet jäljellä, haussa ja viestillä. Olihan taas jännää koeaamuna, ei hyvää päivää sitä hermoilun määrää... :Q Koe järjestettiin Karihaaran urheilukentällä, johon oli rakennettu kolme kenttää vierekkäin. Kolmosen jälkikoirat suorittivat tottiksen keskimmäisellä kentällä, tuomarina Petri Tsokkinen.

Ilmoittaudutaan tuomarille (kaikki kuvat (c) Päivi Rytivaara).



Oltiin Annin kanssa kolmannessa parissa, ja suuremmalla numerolla päästiin/jouduttiin ensimmäisenä paikallaoloon. Toisin kuin olin pelännyt, Anni ei piitannut pätkääkään viereisten kenttien tapahtumista ja pötkötteli paikkamakuun arvosanalla erinomainen.

Maahan!



Huh kun jännittää...



Sivulle!



Seuraamisesta saatiin myöskin erinomainen. Omasta mielestä seuraamispaikka oli vähän turhankin tiivis, olisi saanut olla taaempana ja suorempana, mutta piti kuitenkin saman paikan sekä kontaktin täsmällisesti koko kaavion, henkilöryhmässäkään en huomannut minkäänlaista pälyilyä tai paineistumista. Jess! :)

Marssitaan kohti lähtöpaikkaa.



Seuraamiskaavion alkuperusasento.



Seuraa!



Hidasta kävelyä.



Sakarassa.



Ja henkilöryhmässä.



Liikkeestä istumisen valmisteleva osuus kunnossa, istumisen sijaan jäi kuitenkin perinteisesti seisomaan, ja liike puutteelliseksi. Viimeiset pari viikkoa ollaan tahkottu istumista suurinpiirtein jokaisella iltaruoalla, eikä kertaakaan ole tehnyt asentovirhettä, ja taas kokeessa istuminen pipariksi. PRKL! >( Täytyy alkaa keksiä homman selkeyttämiseksi joku merkki koiralle, jolla kerron mikä liike tulossa tai sitten alan vain ottamaan reilusti kokseessa kaksoiskäskyn ja annan selvän vartaloavun. Onhan tämä kieltämättä jo aika surkuhupaisaa, etten osaa yhtä istumista koiralle opettaa. :D

Liikkeestä maahanmenon valmisteleva osuus kunnossa, maahanmeno olisi tuomarin mielestä saanut olla vieläkin nopeampi. Luoksetulo oli ripeä, mutta abs:t petti ja Anni törmäsi aika iloisesti ohjaajaan. :P Loppuperusasento kunnossa. Hidastelusta ja törmäyksestä johtuen arvosana tippui erittäin hyvään.



Liikkeestä seisomisessa ei ollut huomauttamista tuomarin eikä omastakaan mielestä, siitä erinomainen.



Tällä kertaa jarrutkin pelasi.



Tasamaanoutoon tuomari olisi toivonut olevan vieläkin voimakkaampi, siitä erittäin hyvä.



Hyppynouto erinomainen.









A-estenoutoon tuomari olisi niin ikään kaivannut lisää voimaa; erittäin hyvä.





Eteenmenossa Anni päätti vähän hauskuuttaa yleisöä. Valmisteleva osuus kunnossa, lähti "eteen" -käskyllä tuulispäänä eikä ottanut kuuleviin korviinsakaan, kun ohjaaja pää punaisena huutaa "maahan". Sinne se painui kentän yli pusikkoon, josta kohta nousee musta pää sen näköisenä, että "mamma, mää en löydä mun palloa!". :D Kolmannella tai neljännellä käskyllä uskoi sitten lopulta, että mitään eteenmenopalkkaa ei pusikosta löydy ja laittoi maahan. Tämä meni luonnollisesti puutteelliseksi. Pitäisköhän kenties joskus käskeä treeneissäkin koira maahan eteenmenossa... ;D



Tottiksesta pisteitä kertyi 87. Kokonaisuutena olen tämänpäivän tottikseen oikein tyytyväinen.

Maastonumeroiden arvonnassa saatiin VOI4-jälki. Jäljet oli Pykälä-nimessä paikassa kolmisenkymmentä kilometriä kisakeskuksesta. Maastotuomarina kolmosen jälkikokelaille toimi Matti Nuojua. Jana meni omasta mielestä hyvin; pikku koukkaus oikealle, takaisin linjalle ja poimi jäljen. Jostain, en tiedä mistä, tuomari rokotti 3 pistettä eli janalta 37 pistettä.

Tultiin melko heti mustikkavarvikosta hiekkauralle, johon koira jäi pyöriskelemään. Uralla meni ristiin rastiin koiran tassun ja saappaan jälkiä - oletettavasti joku oli juuri käynyt uralla ulkoiluttamassa koiransa. Anni kävi tarkistamassa metsän uran molemmilta puolilta, mutta palasi uralle uudestaan ja uudestaan. Maastoprofiilista olin ihan varma, että jälki jatkuu ihan varmasti hiekkauran yli, ja pistin koiran uran yli puoliväkisin. Sinnehän se Anni sitten lähti pakotettuna, mutta mistään jäljestyksestä ei kyllä ollut tietoakaan. Tultiin pian takaisin tielle, mistä olin laittanut koiran janalle. Aikaa oli vielä sen verran hyvin, että lähetin koiran uudelleen janalta jäljelle.

Ihmeen hyvin Anni kokosi itsensä ja lähti ajamaan jälkeä uudelleen. Tällä kertaa koira ei edes yrittänyt uralle, vaan lähti jäljestämään uran vierustaa - juuri sinne, minne minun mielestä jälki ei voinut mennä. Tässä se taas nähtiin, kuinka järkevää koiraa on alkaa maastossa ohjailemaan... Kohta nousikin eka keppi, ja jälki jatkui siitä suolle. Siellä me loikittiin mättäältä toiselle ja yritettiin olla tippumatta suonsilmäkkeeseen... Juuri kun kerkesin ajatella, että koirahan jäljestää jo aika varman oloisena, oltiin yhtäkkiä samassa pisteessä, mistä koira oli nostanut ekan kepin. Tehtiin siis suolla iso silmukka. Siinä samassa joku alkoi tööttäilemään tiellä, ja koiralta herpaantui viimeisetkin keskittymisen rippeet, enkä saanut sitä töihin enää millään. Ajankaan puitteissa ei olisi ollut enää mahdollisuuksia, joten lähdettiin niine hyvineen autolle ja palauttamaan yksi keppi. Hiphurraa. Esineruutuun ei jatkettu.

Mukava päivä, vaikka tulosta ei tälläkertaa tullutkaan. Lämpimät onnittelut tuloksen saaneille dobberisteille; Päiville, Harrille & Camille, Katjalle & Riinalle sekä Liisalle & Riskille! :) Ja ISO KIITOS kety-Leenalle!