Anni oli tänään treeneissä taas ihan hepuleissa. Sille on tullu joku syysvilli. Esineruutussa nenä oli yllättäen auki 189 kilometrin tuntivauhdista huolimatta, ja kolme esinettä nousi aika haastavasta ruudusta sallitun ajan puitteissa, ilman mitään kommervenkkejä. Etuesineitä meillä ei ole ollut pitkään aikaan > irtoaa taas hyvin ja alkaa työstää ruutua takarajalta kohti lähetyslinjaa. Jälki olikin sitten melkoista tohottamista. Janalla teki jos jonkinlaista kiemuraa ja toiselle kepille saakka jäljestys oli.. Noh, ei sitä oikein jäljestykseksi voi kutsua. Toiselta kepiltä vähän rauhoittui, mutta edelleen liian kiireinen ja huolimaton. Kaikki kepit kuitenkin nousi. Pitänee ottaa pieni peltokuuri...
Iinakin pääsi etsimään esineitä. Näöltä hanska ruudun keskivaiheille. Iina kuitenkin aatteli, että lällärihommaa tommoset näköesineet, ja haki Annille valmiiksi takakulmiin viedyt esineet hanskan sijaan. :D Zerppakin haki mielenvirkistykseksi ruudusta kengän ja lompakon, tosin pienellä avustuksella.
Bongattiin samalla reissulla syksyn ensimmäiset hirvikärpäset. Yök.
31. elokuuta 2011
25. elokuuta 2011
Dobberiporukalla
...maastoilemassa. Metsään kentän kautta, Anni teki pelkän paikallamakuun. Kentällä samaan aikaan useampi koira häiriönä ja vettäkin sateli. Vähän oli levoton paikallaolo, pää pyöri kuin pöllöllä, mutta pysyi kuitenkin pötköllään.
Maastossa Anni oli ihan villinä, ja esineruutu meni alkuun ihan pelkäksi huvin vuoksi kaahailuksi. Parin lällättelypiston jälkeen nousi molempien takakulmien esineet. Keskiesineenä oli sulkapallo, joka osoittautui ällöesineeksi. Kävi merkkaamassa, mutta ei nostanut. Koira niine hyvineen autoon, pikku jäähy ja uusi yritys. Sulkapallo ei noussut vieläkään, piti käydä nostattamassa. Hmph... Jäljelläkin oli vähän turhan hätäinen, joka kostautui kahden kepin jäämisenä metsään. Ei siis mikään hääppöinen reeni tänään.
Iinankin piti päästä esineruutuun, mutta pimeä pääsi yllättämään. Viikonloppuna pääsee taas Iinakin tositoimiin, kun ajelevat isännän kanssa etelään leireilemään.

24. elokuuta 2011
Tottista
Omalla porukalla tottista Alatemmeksellä. Iina oli leirillä aika nukkuneen rukous tottiksissa, joten olivat tiistaina tehneet pelkkää tunnetilaa ja sama teema jatkui tänään. Pikku pätkiä seuraamista, hyppyjä ja eteenmeno. Iinaksi ihan kiva. Annin kanssa viilattiin seuraamispaikkaa, otettiin jäävät luoksetuloineen, estenoudot sekä parit eteenmenot. Seuraaminen aika karseaa painamista ja poikitusta. Sama toistuu potenssiin sata jäävien valmistelevassa osuudessa, itse jätöt ja luoksetulot ihan jees. Noutoihin kaivataan lisää draivia ja eteenmenon maahanmeno edelleen vaiheessa, nyt sentään toteuttaa käskyn, nopeutta siihen saisi kuitenkin tulla lisää paljon.
Viideokooste Annin tottiksesta.
Viideokooste Annin tottiksesta.
22. elokuuta 2011
DTT-leirillä 17.-21.8.
Karavaani (kirjaimellisesti, asuntovaunu perässä!) starttasi keskiviikkona kohti Punkalaidunta ja DTT-leiriä. Koiruuksista mukaan pääsi Iina. Ruskuaisen leiriohjelmassa oli pääasiassa puruja, mutta tekivät myös tottista ja reenasivat ZTP-ryhmäliikkeitä. Kiitos koko DTT-jengille mukavasta leiristä ja Makkelle hyvistä reeneistä. :)
Ensimmäisen leiripäivän puruja.
ZTP-jutskia.
Ensimmäisen leiripäivän puruja.
ZTP-jutskia.
16. elokuuta 2011
Koko setti
Aloitettiin tänään reenit maastosta. Jäljen vanhenemista odotellessa esineruutu. Ruutu oli kapea parinkymmenen metrin kaistale osittain suopursuisessa maastossa. Työt haittaa jälleen isännän harrastusta, joten Iinakin oli mukana reenimaskottina, ja pääsi sekin esineruutuilemaan. Iinalle kaksi esinettä näöltä. Hienosti etsi, löysi, toi ja luovutti. :) Annikin oli pätevänä; paras esineruutu aikoihin! Kolmella pistolla kolme esinettä ilman mitään ylimääräistä haahuilua. Hyvähyvä. Palataanpa tähän taas parin-kolmen viikon kuluttua...
Sitten jälki. Janalla pientä haparointia, ja otti ensin takajäljen. Kolmoskepille saakka teki töitä mukavalla moottorilla, matalalla nenällä ja keskittyneenä. Kolmosen jälkeen jälki poikkesi pariinkin otteeseen aika lähellä metsätietä, ja koira ajautui metsästä tien puolelle. Siinä soheltaessa keskittyminen vähän herpaantui, mutta selvitti jäljen kuitenkin loppuun saakka, ja kaikki 6 keppiä löytyi. Sääskiä oli edelleen meidän kiusana, tuntuis, että olisivat jo hallaöitä säikähtäneet, mutta ei. :/
Maastosta kentälle. Seuraamisessa oli paljonkin sanomista, taitaa olla taas aika alkaa palautella koira oikeaan paikkaan, kun meinaa taas alkaa poikittaa, painaa ja edistää. Jäävät ok, samoin noudot. Vimpaksi eteenmenoja. Olen vahvistellut maahanmenoja kotona arkielämässä; maahan-käsky saattaa tulla milloin ja missä tilanteessa tahansa, riippumatta koiran ja ohjaajan välimatkasta, ja maahan on MENTÄVÄ kun käsky kuuluu. Tämä on tuottanut tulosta, tehtiin onnistunut eteenlähetys maahanmenoineen päivineen. Vimpaksi vielä läpijuoksu palkalle. Iina kävi loikkimassa hyppyestettä eestaas pallon perässä.
Terassipartio päivystää.

9. elokuuta 2011
Haipakkaa
On lomallakin niin haipakkaa ettei blogi meinaa pysyä millään perässä.
Tiistaina reenattiin Annin kanssa jälleen riiseniseurassa. Sateinen löhömaanantai sai aikaan sen, että tottiksessa meinasi vähän mopo keulia. xD Hyvä reeni kuitenkin. Jälki tehtiin hakkuulle. Edelliseen hakkuureenin verrattuna tänään ei tuullut ja maasto oli kosteaa. Janalla ei suurempia ongelmia, työskenteli rauhallisesti, tarkasti ja matalalla nenällä ja poimi kaikki 10 keppiä. Loistavaa! :D
Tänään lähdin isännän matkaan katsomaan Iinan jälkireenejä ja polkaisimpas samalla Annillekin pikkujäljen pellolle. Nelisensataa askelta, kaksi kulmaa, kolme esinettä. Ensimmäisen ja viimeisen suoran kulmineen ajoi ihan mielettömän hyvin, sivutuulipätkällä pientä haparointia. Esineet löytyi.
Iinan jäljestelyjä.
Kulma.
Esine.
Hyvä reeni, parempi mieli.

7. elokuuta 2011
Torstain ja sunnuntain tekemisiä
Torstaina kimppareenit dobberi-sakemanni -seurassa. Aluksi tottikset at:lla. Iinalle seuraamista, jäävät ja eteenmenoja. Anni teki istumisia, eteenmenoja, estenoudot sekä paikallaolon. Anni jatkoi kentältä maastoon. Pitkähkö jälki kuivalle ja tuuliselle hakkuulle, joka osoittautui todella hankalaksi. Kuudesta kepistä löytyi neljä. Esineruudusta kolme esinettä, pikkusen katkeili ajatus, parempi kuitenkin kuin pari edellistä esineharjoitusta.
Sunnuntaina tottisteltiin. Iinalle jääviä, hyppyä ja lopuksi piilonkiertoja. Anni teki kahdessa osassa kaikki tottisliikeet, paitsi paikallaolon. Muuten ok, eteenmenot vaan alkavat oikeasti tuottaa ohjaajalle harmaita hiuksia. Maahanmeno on tooooodella hidas jos ylipäätään menee maahan lainkaan. Neuvottelun jälkeen ei tahdo irrota. Irtoamisongelma korjaantuu parilla läpijuoksulla, mutta sen jälkeen taas maahanmeno menee kuuroille korville. A-P-U-A!
Turkka otti sunnuntaina muutaman seuruukuvan.

Etevä Anni!

2. elokuuta 2011
Riiseniseurassa
Annin kanssa riiseniseurassa jäljestelemässä ja vähän tottelemassakin. Tottiksessa Annille pätkät seuraamista ja liikkeestä istumista. Lopuksi otettiin eteenmenoja, jotka nyt näyttäis äityneen meillä oikein ongelmaksi asti.
Jälki oli vaikeustasoltaan alokasluokka niin maastoltaan kuin pituudeltaankin. Koira jäljesteli vähän turhan kiireellä ja höselsi, mutta kaikki kepit silti nousi. Janalla puolestaan soosasi ohjaaja.
Reeni-intoa latistaa vähän se tosiasia, ettei meillä ole ainuttakaan varmaa koepaikkaa tälle syksylle, pelkkiä varasijoja vain.
Rallattelua reenin jälkeen.

1. elokuuta 2011
Hei hei heinäkuu
Heinäkuu livahti ohi niin vauhdilla, ettei sitä kerennyt kunnolla tajutakaan. Blogikin on heinäkuun hulinoiden keskellä jäänyt aika laiskalle päivitykselle.
Iina on käynyt ahkerasti pellolla sitten viime päivityksen. Videomatskuakin on olemassa jälkireeneistä, kunhan vaan saisi aikaiseksi tehdä niille jotain. Jokatapauksessa hyvältä näyttää rusakon työskentely! Tottiksessa Pössiksellä on ollut työn alla esteet. Anni on käynyt kertaalleen viestillä, yhtä hienosti juoksi kuin ensimmäiselläkin kerralla. Tottiksessa ollaan viilattu lähinnä liikkeestä istumista ja eteenmenoja. Jälki- ja esinetouhut ovat olleet tauolla.
Vielä on kesää jäljellä, tuumaavat Anni, Iina ja Zero.

Iina thö uimamaisteri syöksyy määrätietoisesti kohti kelluvaa palloa...

Yrittää....

...ja yrittää...

Vaan eihän siitä mitään tule.

Onneksi on uimataitoisia kavereita.

Ja jos tarkemmin ajatellaan, rantavesissä kavereiden jahtaaminen on paljon kivempaa kuin uiminen!

Ihana rantatyttö Anni.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)