12. heinäkuuta 2012

Blogi jäihin

Annin, Zeron ja Iinan blogi on tullut tiensä päähän, ainakin toistaiseksi.

Rymyryhmä toivottaa aurinkoista loppukesää!

1. kesäkuuta 2012

Remonttireiskat

Remontin keskeltä päivää. Koirat ovat viimeisen viikon olleet lähinnä maalaus- ja tapetointiurakan työnjohtajina. Tänään Iina kävi puruissa ja tarkoitus oli käydä myös pyöräilemässä, mutta pyöräilyt jäi lämmittelykierrokseen ja 200 metrin pyrähdykseen pyörän kettingin sanottua sopimuksen irti... Annille esineitä, hyvin työskenteli ja kolme esinettä löytyi. :)

27. toukokuuta 2012

Puruhommia

Iina piilolla.


Maahan!


Kiinni!


Irroitus ja jälkivartiointi.


Toisella kierroksella hallintahommeleita.


Anni leikkikoulussa.



26. toukokuuta 2012

Kokeessa Kiimingissä

Kuuma koepäivä Kiimingissä OPKYn järjestämässä jälkikokeessa. Kokeessa kymmenen kolmosen koiraa, tuomareina Juhani Petäjistö (jana ja tottis) ja Petri Tsokkinen (esineet). Saimme maastonumeroiden arvonnassa numeron 8, joka tarkoitti noin puolentoista tunnin odottelua ennen jäljelle pääsyä. Ohjaaja oli aivan uupunut jännittämisestä ja Anni vähän turhankin intopinkeänä odottelusta, kun tuomari tuli viimein päästämään meidät töihin. Olisi kenties pitänyt vähän kävelyttää ja rauhoittaa koiraa ennen janalle lähetystä, oli nimittäin taas melkoista soheltamista koko jäljen etsintä. Jälki löytyi lopulta 50 metristä, pisteitä kaikesta huolimatta yhtä pistettä vaille täydet.

Anni lähti ajamaan jälkeä hirveällä tohinalla. Arvasin heti, että nyt saattaa jäädä keppejä löytymättä, ja jarruttelusta huolimatta mentiinkin ykkösen ja kakkosen yli. Saappaan painaumista näin, että jäljellä kyllä oltiin, mutta ei vaan malttanut tarkentaa. Noin 700 metriä jäljestettyään alkoi jo liina vähän löystyä, ja sitten alkoi keppejäkin nousta tasaiseen tahtiin. Jäljellä ei oltu askeleita säästelty, oli hirvittävän kuuma eikä maastokaan ollut helpoimmasta päästä. Koira oli ihan poikki viimeisen kepin löydettyään. Päätin jo siinä vaiheessa, että keskeytetään, koska ykköstulokseen ei ollut enää mahdollisuuksia.

Esineruutu käytiin kuitenkin tekemässä harjoituksen vuoksi, joka olisi kyllä kannattanut jättää tekemättä. Koira ei kerennyt hengähtää yhtään, vaan suoraan jäljeltä esineruutuliivit ylle ja töihin. Työskentely ruudussa oli todella nahkeaa. Yhden esineen Anni kävi merkkaamassa, mutta jostain syystä ei sitä nostanut. Mikä lie ällöesine ollut, kun pari muutakin koiraa oli käynyt samaa esinettä ihmettelemässä, mutta eivät nostaneet... Eniveis, nollille meni meidän ruutu.

Että semmonen päivä tänään. Kotimatkalla mietiskelin, että jääkööt Annikin nyt kesälomalle, jos sitten taas syksyllä helteiden helpotettua katselisi kokeen tai pari.

24. toukokuuta 2012

Lintukoira Anni

Iinalle toisinto eilisestä jäljestä, haastetta toi navakka tuuli ja esineitä oli tällä kertaa kaksi. Edelleen aika bueno! :)

Annin jälki meni ihan totaalisen plörinäksi. Etsi jäljen janalta hyvin, ja päästiin etenemään muutama kymmenen metriä, kunnes metso pölähti lentoon Annin nenän edestä. Se jäljestys loppui sitten siihen. Jo riistan haju riittää sekoittamaan Annin pakan, saati näköhavainto. En saanut sitä enää töihin hyvällä enkä pahalla, joten oli pakko viedä koira autoon ja istahtaa itsekin laskemaan kymmeneen. Tehtiin sitten uusi jälki, joka ajettiin melko tuoreeltaan. Edelleen kävi vähän liian isoilla kierroksilla, ja oli huolimaton. Selvitti kuitenkin jäljen alusta loppuun.

23. toukokuuta 2012

Jälkikoira Iina

Iina on jäljestellyt tänä keväänä ahkerasti. Viimeisimpänä projektina on ollut ilmaisut. Niitä on tehty erillisenä temppuna, mutta myös jäljellä. Jäljet ovat olleet pääasiassa suoria, joissa 5-10 esinettä, ja ruokaa on herunut ainoastaan ilmaisuista. Esineet ovat todellakin saaneet uudenlaisen merkityksen, kun panoksena on ollut iltaruoka. Ilmaisut alkaa olla nyt sillä mallilla, että nämä harjoitukset saavat jäädä hetkiksi muhimaan. Tänään Iinan jäljellä oli teemana kulmat, joita oli yhteensä 7, joista yksi oli terävä kulma. Taisi olla ensimmäinen laatuaan Iinan jäljestysuralla. Ruokaa nyt myös jäljellä, esineitä yksi.



Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa - kaikki meni ihan nappiin! :)


Annipanni teki esineruutua. Teki hyvin töitä; kolmella lähetyksellä kolme esinettä. Viimeinen tosin teetätti töitä, en tiedä ylitettiinkö 5 minuuttia, kun ei ollut kello raksuttamassa.


Annikille vähän myös tottista. Rakennettiin virhe (=liikkuminen) liikkeestä seisomiseen ja päästiin kertomaan koiralle, että ei näin, vaan näin. Hyvä reeni. :) Tuon perään hiippailemisenhan se teki Torniossa.

22. toukokuuta 2012

Kenguru

Tyttöjen kanssa iltatottikset.

Kyllä se Anni taas kotona osaa ;) teki kaikki liikkeet täsmällisesti ja hyvässä mielentilassa. Loppuilotteluna pääsi loikkimaan estettä edestakasin pallon perässä - kyllä hypyissä ainakin ilmaa on. :D


Iinalla oli taas hyppykoulua. Videonpätkääkin otin, mutta koska elävän kuvan kanssa pelaaminen on niin tuhottoman hidasta ja vaivalloista, videot jääkööt ainakin toistaiseksi julkaisematta.

20. toukokuuta 2012

Sadereenit

Annin kanssa Pikkaralassa sateisissa jälkitreeneissä. Eilisen vastapainoksi lyhyekö jälki, jossa kuitenkin piti aivosolua laittaa toisen eteen. Pientä haparointia hiekkaisemmilla osuuksilla, ja yksi välikeppi jäi, muuten ihan ok. Jos sitä kuitenkin vielä yhden jäljen ajaisi ennen ensi viikonlopun näytön paikkaa...

Ja kesä se vaan tekee tuloaan, vaikka ei ehkä tämän päivän harmaudessa ihan kesäfiilikseen päässytkään. Iina ja isäntä sen sijaan ovat treenanneet ja nautiskelleet kesäisemmistä keleistä Porissa.


19. toukokuuta 2012

JK3 Tornio

Tänään testattiin Annin kirsun kunto torstain nenäepisodin jälkeen Torniossa jälkikokeessa. Kokeen järjesti Tornion kennelkerho ja tuomarina toimi Kari Nuutinen.

Keli oli aurinkoinen, mutta kovin tuulinen. Tuuli ei kuitenkaan Annia janalla häirinnyt, vaan työskenteli 39 pisteen arvoisesti. Anni jäljesti haastavassa maastossa viidennelle kepille saakka tosi hyvin. Ei pitäisi kuitenkaan nuolaista ennen kuin tipahtaa, nimittäin viidennen kepin jälkeen vaihtoi harhaan, ja vei meidät kesämökin pihalle, eikä oikeaa jälkeä enää yrityksestä huolimatta löytynyt. Kallis kuutoskeppi jäi siis metsään. :/

Vaikka tässä vaiheessa ei realistisia mahdollisuuksia ykköstulokseen enää ollutkaan, päätettiin kattoa koe loppuun saakka. Esineruutu oli kentän vieressä, maasto vanhaa pellonpohjaa, kuloheinää ja pajurisukkoa. Anni teki koko viisi minuuttia hyvin töitä, mutta ei onnistunut löytämään kuin kaksi esinettä. Maastosta irtosi pojoja yhteensä 160.

Tottis ei ollut parasta Annia, mutta 89 pistettä saatiin silti raavittua kasaan. Seuraamisessa poikitti tavallista enemmän ja käännökset olivat vähän löysät > erittäin hyvä. Liikkeestä istumisessa jouduin antamaan kaksoiskäskyn jättöön > puutteellinen. Liikkeestä maahanmenon olisi saanut suorittaa vieläkin nopeammin ja luoksetulossa tuli pieni törmäys > hyvä. Liikkeestä seisomisessa lähti hiippailemaan perään > puutteellinen. Tasamaanoudosta ja hyppynoudosta erinomainen. A-este noudon luovutuksessa pieni törmäys > erittäin hyvä. Eteenmeno erinomainen, samoin kuin paikallamakuu.

Lopputulos 249 p ja VOI2 tulos. Kaikenkaikkiaan mukava päivä, ja meille ihan hyvä tulos tuokin. :)

17. toukokuuta 2012

Tikku nenässä

Lähdettiin Annin ja isännän kanssa aamuvarhaisella ajelemaan Iisalmeen IKSY:n järjestämään ja Markku Piipon tuomaroimaan jälkikokeeseen. Saatiin maastonumeroiden arvonnassa VOI2 jälki, joten päästiin pidemmittä odotteluitta jäljelle. Jana meni säheltämiseksi ja otti takajäljenkin. Janahankaluuksien jälkeen lähti ajamaan jälkeä hyvin, ensimmäinen keppi nousi, toinen keppi nousi, kolmas keppi nousi... Melko heti kolmoskepin jälkeen Anni säpsähti ikäänkuin joku olisi pistänyt sitä kuonoon. Heti sen perään Anni alkoi aivastella todella rajusti ja vasemmanpuoleisesta sieraimesta tihkusi verta. Ja niitä aivastuksia ei tullut yksi tai kaksi, vaan koira pärski tauotta. Luonnollisestikaan emme voineet jatkaa jäljen ajamista ja leikki piti jättää kesken.

Annin nenua syynättiin kapuloidenluovutuspaikalla suurella joukolla, mutta mitään ei päällepäin näkynyt. Ei pistohaavaa, ei turvotusta, ei mitään, koiralla oli kuitenkin selkeästi hankala olla. Olin ensin varma, että Annia on pistänyt joku, mutta kuinkas ollakaan Annin aivastellessa nenän uumenista alkoi pilkottaa tikku. Yritettiin kaivella tikkua esiin pinseteillä, mutta työkalu oli liian järeä rinsessamme pikkuruiseen neesuun. Lähdettiin ajamaan talla pohjassa kotiin, jossa saimme kuin saimmekin tikun ensiyrittämällä ulos pienemmillä pinseteillä, ja eläinlääkärireissulta vältyttiin. Koiran olo helpottui heti silminnähden. Harmittaa tietysti, että tällaista pitää sattua, ja vieläpä kokeessa, mutta minkäs näille mahtaa.

Tässä se on.


16. toukokuuta 2012

Kenraali

Huomenna Annin kanssa kevään eka jälkikoe. HUI! :O

Käytiin tekemässä perinteiset viime hetken paniikkireenit sakemanni-dobberi-seurassa Alatemmeksellä. Ilmoittautuminen, seuruupätkä ampumisineen, liikkeestä istuminen, estenoudot, eteenmeno ja paikallaolo. Kaikki meni ihan ok.

Maastossa otettiin pelkkä esineruutu, tälle keväälle eka vierailla esineillä. Kolme pistoa ja kolme esinettä, eikä siinä kauan nokka tuhissut. :) Onnistuneen kenraalin jälkeen pitäis olla hyvä fiilis lähteä kokeeseen, mutta miksi se taas pukkaa tämmöstä paniikkia...?

12. toukokuuta 2012

Lauantain reenilöisiä

Ihan hirrrrrrveen aktiivinen koiraurheilupäivä. Iinalle varjeluksissa ykkösen kisaliikkeet ja myös tottiksessa koko koekaavio lukuunottamatta esteitä, koska reenattiin koulun kentällä. Illalla jäljelle, niin kuin lähes joka muukin ilta. Iinan jäljet ovat olleet n. 300-600 askelta pitkiä, ruokaa on ollut lähinnä kulmissa, esineitä 5-10, ja iltaruoka on syöty onnistuneista ilmaisuista. Jälkiä on ajettu niin mullalla, heinällä kuin sängellä. Rusakon hommat alkaa olla sillä mallilla, että jos isännällä ei ole kamalasti reissutöitä tänä kesänä, ei Iinan kokeeseen pääsy tänä syksynä ole ihan mahdoton ajatus.

Anni kävi ottamassa maalisetän kanssa lauantaina itsetunnonkohotusriekkuja, ja tottiksessa teki seuraamista ja eteenmenoja. Seuruu- ja maahanmenokuuri alkaa tepsiä. :) Annikin pääsi iltasella jäljelle. Isäntä polkasi aika miehekkään parin kilsan jäljen, miljoona kulmaa, piikkiä ja kiemuraa, eikä ollut maastokaan helpoimmasta päästä. Mustuainen meni kuin juna raiteilla ja poimi kepit matkan varrelta. Oli niin hyvä reeni, että ei taideta ajaa enää yhtään jälkeä ennen koetta. Tottikseen vielä viime silaukset, ja kerran esineruutu vierailla esineillä. Saa luvan meidän reenailut olla siinä.

Anni nuuskii kesätuulta.


9. toukokuuta 2012

Janoja

Matkustimme Annin kanssa maalta kaupungin metsiin treenaamaan. Teemana oli janat, joita tehtiin 4, yksi keppi per jälki. Eka jana meni soheltamiseen, sinkoili sinne tänne eikä malttanut tarkistaa, vaan otti takajäjen. Annoin ajaa takaisin lähetyslinalle ja heti perään uusi lähetys. Nyt työskenteli tarkemmin, joskin vauhtia edelleen liikaa. Seuraavat kolme janaa olivat ihan mallikelpoisia. Viimeinen oli jo hirmu pitkä, varmaan sen täydet 50 m ellei enemmänkin. Kaikki kepit poimi ongelmitta. Ois tehnyt mieli janojen vanhetessa ottaa esineruutukin, mutta sen verran olen edellisvuosista viisastunut, että esineitä ei passaa ottaa kuin harvakseltaan, ettei homma ala maistumaan puulta. Ja mitäpä sitä turhaan veivaamaan, kun homma on hanskassa. Harvakseltaan vaan ylläpitoreeniä.

8. toukokuuta 2012

Jäljellä ja kentällä

Anni pääsi tänään kevään ensimmäiselle kunnon jäljelle. Jälki oli pituudeltaan noin kilsan, pari tuntia vanha, maasto helpohkoa kangasmetsää, lyhyt n. 10 m jana, muutama kulma ja piikki, hiekkatien ylitys, 6 keppiä. Kaikki kepit poimi matkan varrelta, vaikka ensimmäisen kolmanneksen meni kuin höyryveturi.

Keppi sulle, palkka mulle. :)


Annin jäljen vanhenemista odotellessa käytiin kentällä tottistelemassa. Kääk mitä seuraamista Anni esitti. :X En kyllä tommosen kanssa kehtaa kokeeseen mennä. :D Ihan JÄR-KYT-TÄ-VÄÄ painamista, edistämistä, poikitusta ja pomppimista. Mitäköhän taikoja me viikossa ehdittäis tehdä...? Jäävät ja luoksetulot oli (lukuunottamatta sitä valmistelevaa seuraamista) hyvät, samoin noudot. Eteenmenot sen sijaan kusee ja pahasti. Irtoaa kyllä kuin tykin suusta, mutta maahanmenot kaikuu kuuroille korville. Ohjelmassa siis armotonta seuraamis- ja maahanmenoreeniä seuraavan viikon ajan.


Iinalla oli kentällä hyppykoulua metrisellä esteellä. Iina on yksinkertaisesti onneton hyppääjä. Sen verran on talven aikana kuitenkin edistytty, että yli menee metrisestäkin, ja suurinpiirtein katsoo mistä hyppää. Enää ei tarvi pelätä, että rikkoo itsensä. Kosketus kyllä tulee vielä mennen tullen. Aika näyttää saadaanko hyppytekniikkaa hiottua niin, että hyppäisi koskettamatta.

Pallon perässä jaksaa pomppia.


Eikä siinä vielä kaikki. Iina kävi illastamassa iltapöperönsä pellolta. Teemana ilmaisut, alustana sänki. Suora, jossa yhteensä viisi esinettä parinkymmenen askeleen välein, ruoka onnistuneesta ilmaisusta. Tarkkaa ja rauhallista työskentelyä, ja moitteettomat ilmaisut...

Nälkä, mikä ihana tekosyy. ;)




Tämmösiäkin tyyppejä ikuistui tämänpäiväiseltä treenireissulta kameran muistikortille.


6. toukokuuta 2012

Maratontreenit

Mukavat 6,5 tunnin sunnuntaireenilöiset varjelusten, tottiksen ja maastoreenien merkeissä. Iinalle kentällä ZTP-ryhmäliikkeitä sekä puruja. Annille tottista; jäävät ja eteenmeno sekä henkilöryhmää. Ei mitään suurempaa sanottavaa kummankaan tytön treeneissä. Treeniporukka lähti kentältä hakuilemaan, joten tytöt pääsi vielä esineruutuunkin. Annin kanssa pitäis jäljenkin suhteen aktivoitua piakkoin, sillä kuin ihmeen kaupalla saattiin pari koepaikkaa parin viikon päähän. :O

5. toukokuuta 2012

Metsittymässä ja pellottumassa

Maastotreenikausi on nyt sitten polkaistu kunnolla käyntiin.

Iina on ajanut pari jälkeä mullalla.



Esineruudussakin ollaan käyty.


4. toukokuuta 2012

Kevätkuvia

Postipoika toi Annin hajottaman objektiivin ehjänä kotiin, ja hetihän sitä piti lähteä ulkoiluttamaan. :)

Taistelevat dobermannit.


Rallatellaan.



Yhteinen aarre.




Annikki poseeraa.



Zerppa ilta-auringossa.


1. toukokuuta 2012

Suojelutreenientäyteinen viikonloppu DTT:n vappuleirillä Turussa. Iina mukana, Anni ja Zero jäivät hoitolaisiksi. Iinalle lauantaina ZTP-liikkeitä ja sunnuntaina pääsi puremaan kokopukuun.

Kuvat Mira Kastu.




Etelässä oli jo ihan kesä, ja Iina pääsi ajamaan kevään ekat jäljet. Ihan kelpo suoritukset puolen vuoden tauon jälkeen. :)

Treenit jatkuivat vappupäivänä kotopuolessa, Annikin pääsi maalimiestä hätyyttelemään. Kotimatkalla tekaistiin Annin kanssa kevään ensimmäinen esineruutu. Alkusäntäilyjen jälkeen kolme esinettä nousi. Isäntä ja Iinakin innostuivat ruutuilemaan - ruskea yllättäjä teki ihan oppikirjasuorituksen.

25. huhtikuuta 2012

Varasijarumba alkoi

Varma kevään merkki on ensimmäiset soittoajat jälkikokeisiin, ja tarjolla on ollut perinteisesti pelkkiä varasijoja. Tokokokeeseen sen sijaan olisi paikka vapun jälkeiselle viikonlopulle, mutta tokoiltu ei juurikaan olla Annin kanssa sitten edellisen kokeen. Pari kertaa on yritetty kentälle, mutta sen verran ollaan hienohelmoja molemmat, että palattiin treenaamatta kotiin - yritetään uudelleen sitten kun ei ole puoleen sääreen asti liejua ja loskaa. Puruporukka sen sijaan on käynyt kentällä kahlaamassa. Varjelusreenejä on siis Iinalle tullut, mutta jälkikauden korkkaus antaa vielä odottaa itseään. Viikonlopuksi lähdetään Turun huudeille treenaamaan, siellä luulisi jo pääsevän jäljellekin.

15. huhtikuuta 2012

Kuulumisia...

...joita ei ole. :D Ollaan vedetty lonkkaa ja odoteltu kesää. Kevään eteneminen näytti jossain vaiheessa jo aika lupaavalta, kunnes satoi taas 10 cm uutta lunta, ja nyt kaikkialla on puoleen sääreen loskaa. Kentälle ei huvita lähteä kahlaamaan (paitsi tänään kyllä Iina kävi pureskelemassa) eikä hallillekaan ole tullut lähdettyä. Pieni treenitauko meille suotakoon, kohta ollaan taas kaiket illat metsässä.

70-200 mm tötterö on edelleen huollossa. Ikävissäni olen kuvaillut 28-tyngällä.

Nälkäisiä eläimiä

Nälkäisen dobermannin katse.





Tätä vinkkiä ei voi tulkita väärin.



Slurps!





10. huhtikuuta 2012

Pääsiäinen

Pääsiäinen oli ja meni. Pääsiäisohjelmassa oli muun muassa Iinalle kahdet purut, Annille yhdet hallitokot ja kilometritolkulla koirien kanssa retkeilyä kantohangilla jalkaisin, potkukelkalla ja mönkijällä.

Annin kanssa ladon kulmilla paistattelemassa päivää. :)

4. huhtikuuta 2012

Ruutu ja idari

Tänään oli vuorostaan Annin reenipäivä. Kauppareissulla lyhyt piipahdus kentälle, aiheena ruutu ja idari, vai mikä zeta se nykyään onkaan... Hovikuvaaja oli mukana videoimassa. Ruutu meni heti kertalaakista ok. Saisihan se toki juosta niin merkille kuin ruutuunkin nopeammin ja määrätietoisemmin, mutta olen ihan tyytyväinen tuohonkin. Luoksetuloa ruudusta en treeneissä ota koskaan, koska alkaa sitä niin helposti ennakoimaan. Otettiin toinen ruutu heti perään (videolla vain eka ruutu), palkka ruudussa valmiina.

Sitten vielä idari kokonaisena liikkeenä. Todella KAMALAA säätämistä perusasentojen kanssa niin alussa kuin lopussakin. :( Pitänee ottaa parit back to basics reenit... Seuraaminenkin on aika rauhatonta kuten aina, edistää ja poikittaa, mutta jättöihin olen ihan tyytyväinen. Hoksasin videota koneelle ladatessani, että hittolainen, meillähän ei ole enää istumisongelmaa! :D Viime kesänä istuminen meni joka kokeessa puutteelliseksi asentovirheen vuoksi.

3. huhtikuuta 2012

Noutoja ja kameratragediaa

Tänään pääsi Iina-piina harjoittelemaan vähän noutojakin.









Seurasikin hienosti!



Kentältä lähdettiin lenkille kantohangille, kamera tottakai matkassa. Kerkesin yhden kauriin ikuistaa, kunnes Anni juoksi täysillä kohti, molemmat väistettiin toisiamme samaan suuntaan ja PAM, objektiivi halki. Eikä mikä tahansa tötterö, vaan aarteeni 70-200 mm f2.8L IS ll USM. Täytyy sanoa, että kova on pää mustalla. Ja kova on myös ketutus, nimittäin uutta 2100 euron obiskaa ei ihan äkkiä ostetakaan... Tötterö lähti saman tien postissa JAS tekniikan tutkittavaksi Turkuun. Nyt on kädet kyynärpäitä myöten risissä, että tekisivät siitä vielä soivan pelin.

Viimeinen ruutu ennen kohtalokasta törmäystä.