Ajeltiin pitkästä aikaa kaupunkiin tottistreeneihin. Pitäis harrastaa enemmänkin vieraita kenttiä. Otettiin tytöt kentälle yhtäaikaa. Iina aloitti paikallaololla > ei ongelmaa siitäkään huolimatta, että sääskiä oli ihan tautisen paljon rusakon kimpussa. :/ Täytynee uusia Bayvanticit tällä viikolla.
Annin kanssa tehtiin kaikki pk-tottisliikkeet kakkosluokan vaatimuksilla. Tuli tehtyä vähän sellainen humputtelureeni, liekö ohjaajan ensimmäisellä virallisella lomapäivällä osuutta asiaan... B) Annilla oli ihan sikana virtaa, ja meinasi pakka välillä vähän levitä, mutta tänään vaan nauratti. Ei kai sitä aina tarvikaan verenmaku suussa reenata?
Iinakin oli saanut tänään turbon moottoriinsa. Rusakko teki BH-liikkeet ilman suurempia virheitä hyvässä vireessä.
Häiriötä oli taas reippaasti niinkuin Haukkiksen luonteeseen kuuluu. Pk-kentälle eksyy joka ikinen kerta fifin kusettajia, joille ei vaan mene kupoliin, että kentälle ei päästetä koiria leikkimään/kuseksimaan kun siellä toiset treenaa. >( Onneksi fifit oli tällä kertaa fleksissä eikä irrallaan, eikä mitään välikohtauksia sattunut. Muistetaanpahan taas hetki, että paras aika treenata Haukkiksella on ilta yhdentoista ja aamu kuuden välillä.