30. tammikuuta 2011

Hiihtoa ja aurinkoa

Tänään nautittiin hiihdosta ja auringosta, mutta valitettavasti ei samaan aikaan. Annille hiihtoreeniä 3 + 3 + 3 km, ekat kierrokset toisen koiran perään ja viimeiselle lenkille kolme valjakkoa starttasi matkaan rinnakkain. Hienosti meni Annilla yhteislähtö. Kaikenkaikkiaan hyvä reeni! Turkka kävi vielä vetojen päätteeksi hiihtämässä jäähdyttelylenkin koira irti.

Iina on tehnyt viikon kevyttä irtolenkkiä, venytelty ollaan ahkerasti ja BOT on ollut kovassa käytössä. Huomenna hierojalla selviää, pääseekö Iina vielä ensi viikollakaan ladulle.

Myös Anni on kantanut kortensa kekoon Iinan vetreytyksessä.



Zumbazumba...



Välillä alas kiusaamaan Zeroa.







Ulkoilukeli oli kerrassaan upea. B)

29. tammikuuta 2011

Halleilua, synttäreitä ja DCM-tuloksia

Kävin aamusella talkoilemassa OKK-hallilla tokoepiksissä ja jäätiin kokeen jälkeen Annin kanssa treenaamaan. Aloitettiin merkillä. Koira oli autossa odottelusta sen verran täpinöissään, että pelkäsin jo tassujen puolesta, siihen malliin suditteli hiekkatekonurmella. :D Merkille juoksutuksen jälkeen muutama toisto ohjattua > parempi kuin eilen. Pitäis muuten investoida uusiin ohjatun kapuloihin, entiset pysyy kasassa enää pyhällä hengellä.

Muisteltiin myös jättöliikkeitä juoksusta. Ei asentovirheitä ja jätöt todella nopeita, etenkin maahanmenot! Tuntuu, että tekee jopa paremmin kuin kävelystä. Valmisteleva seuraaminen tosin ei ollut mitään kaunista katseltavaa; painoi, poikitti ja edisti aika lahjakkaasti. Tuo juoksuseuraaminen täytyy ottaa suurennuslasin alle. Ekalla kierroksella vielä muutama hyppynouto metallilla ja koira hetkeksi autoon levähtämään.

Toinen kierros aloitettiin ruudulla. Päivi apparoi ja vei palkkaa ruutuun > kolmen onnistumisen jälkeen jätettiin ruutu muhimaan. Sitten kaivettiin tunnari naftaliinista. Ekalla yrittämällä koomaili ihan huolella; otti oman, tiputti ja nosti viereisen, jonka sitten päätti kiikuttaa perille saakka. Nollattiin tilanne, ja kaksi seuraavaa toistoa oli hienot! Kaikenkaikkiaan parempi reeni kuin eilen, taisin olla eilen itsekin vähän nuutunut - ei voi koiraltakaan silloin odottaa ihmeitä.

Onnistuneiden episten ja treenien jälkeen kotona sähköpostissa odotti mukava kirje Jenkkilästä; muutama viikko sitten SDY Pohjois-Suomen DCM (=dilatoiva kardiomyopatia) -kimppageenitestissä otetut DNA-näytteet oli analysoitu, ja Iinan tulos on negatiivinen. Anni puolestaan pos.het.

Iinan tulos oli paras synttärilahja 2-vuotispäivänä - onnea Iina!

28. tammikuuta 2011

Toktok

Pitkästä aikaa OKK-areenalla treenit. Viime perjantain tokot jäivät välistä hallin romahdettua edeltävällä viikolla lumen painosta. Onneksi halli saatiin korjattua ja nostettua takaisin ylös nopealla aikataululla.

Annin kanssa otettiin tänään kaikki isot liikkeet (ruutu, ohjattu, luoksetulo + vähän seuraamista), näihin ei kotipihassa ole tarpeeksi tilaa ellei treenaa lyhennetyin välimatkoin. Tosin aika vähän on tullut tehtyä kotonakaan mitään; motivaatio kadoksissa, kun ei ole koepäiviä polttelemassa kalenterissa. Pitäis vain raakasti ilmoittaa tuo koira sinne evl:aan ja alkaa reenata ihan tosissaan. Noooooh, onneksi vuotta on vielä paljon jäljellä, viimeistään syksyllä sitten, jos ei tälle keväälle saada aikaiseksi. ;D

Ja takaisin tämänpäiväiseen. Ruutua otettiin ensin ilman merkkiä, sitten merkin kautta. Ruudussa palkka odottamassa. Ihan ok reeni. Ohjattu meni vähän räpeltämiseksi. Nyt ei unohtanut merkkiä, mutta keskikapula samalla linjalla oikean ja vasemman kanssa oli niin houkutteleva, että siirrämme sitä hetkeksi kauemmas. Luoksetulon stoppeja tehtiin ensin pallolla leikin tiimellyksessä, sitten kokeiltiin evl-luoksetulo kokonaisena liikkeenä. Maahanmeno hyvä, pysähtyminen olisi saanut olla huomattavasti nopeampi. Pallo ei näköjään ole hyvä stoppien harjoitteluun > odottaa palloa niin paljon, että ottaa stoppikäskyn jälkeen kenguruloikat ilmeellä "nakkaa jo, nakkaa jo"... Seuraamista ei otettu paljon, mutta se vähä mitä tehtiin ihan ok-seuraamista.

Iina ja Zerppakin olivat hallilla, mutta niiden reeneistä en nähnyt muuta kuin Iinan ryhmäpaikallaolon, joka oli oikein hyvä ja maltillinen.

27. tammikuuta 2011

Lihashuoltoa

Iina ja Anni kävivät maanantaina lihashuollossa. Annilla ei ollut pahempia jumeja, sen sijaan Iina oli aikalailla kauttaaltaan kuin viulunkieli. Hoitona viikko kevyttä irtolenkkiä, venyttelyä, yöksi BOT päälle ja ensi maanantaina uudestaan hierottavaksi.

Myös uudet valjaat on etsinnässä, neiti on vaan niin erikoisella muotilla tehty, että lukuisista sovitteluista huolimatta ei vielä ole sopivia löytynyt noiden nykyisten karppisten tilalle. Non-stoppeja ei olla vielä sovitettu, sellaiset olis nyt seuraavaksi tarkoitus haalia jostain kokeiltavaksi. Säätömahdollisuuksia niissä ainakin on enemmän kuin muissa, joten odotukset ovat korkealla.

21. tammikuuta 2011

Ulkoilukuvia

Kamera mukana ulkoilemassa perjantai-iltapäivän harmaudessa. Vahingossakaan ei voi aurinko paistaa silloin, kun pääsee päivän näöllä kuvaamaan. :/

Perinteistä Iinaa ja Zeroa...











Annikin jouti pienen hetken riehumaan, muutoin mustan lenkki meni jänisten jälkiä tutkiessa.

20. tammikuuta 2011

Ladulle pääsyä odotellessa...

Hiihtelyt edelleen pannassa Turkan polven vuoksi. Perjantaina piikitetään, viikonloppu lepoa, ja katsellaan ensi viikolla jos tytöt pääsisivät taas ladulle. Siihen saakka reenataan potkurilla. Tänään tytöt hurauttivat tuplavaljakkona 13 km lenkin. Video otettu n. 8 km hujakoilla. Ihanaa kännykkäkameralaatua...

17. tammikuuta 2011

Postia saksasta

Viikonloppuna piteli taas sen verran pakkasia, ettei hiihtämään ollut koirien kanssa asiaa. Toisaalta hyväkin, että tuli vetopuuhiin pikku tauko, nimittäin Iinalla on ollut molempien etutassujen anturoissa pari pientä halkeaman alkua ja Annilla yksi kynsivalli ärtynyt. Muutaman pvän hoidon ja levon jälkeen molempien tassut näyttävät jo paremmilta. Kelitkin olisivat taas vetopuuhiin suosiolliset, mutta nyt hiihtoreenejä varjostaa Turkan reistaileva polvi. Huomisen lääkärireissun jälkeen ollaan viisaampia - toivotaan, että hiihtelyt ei tyssäisi ihan alkuunsa. :/

Ja sitten hyviä uutisia Saksasta. Iinan lonkkakuvat lähetettiin DV:lle uudelleen lausuttavaksi, ja pitkän odottelun jälkeen postilaatikkoon kolahti tänään tulokset. Iinan lonkat oli lausuttu A/A:ksi. Tämä tarkoittaa sitä, että Iinalla on nyt oikeus osallistua ZTP-testiin. :) Saksan lausunto ei kuitenkaan poissulje sitä tosiasiaa, että Suomessa lonkat lausuttiin B/C:ksi.

Ja sitten muutama kuvatus sunnuntain lepakkovuorolta.

Liikkeestä istumista.



Vähän seuruuta.



Ja sitten itse asiaan.









Hallin valaistus oli vähintäänkin hankala, ja vauhtikuvista tuli enemmän tai vähemmän vauhdikkaita... :D

11. tammikuuta 2011

Hiihtelemässä jälleen

Kimppahiihdot Muhoksella. Pakkasta -2 ja baana hyvässä kunnossa. Molemmille tytöille 2 x 2 km. Iina lähti ensimmäiselle lenkille toisen koiran perään. Saivat edellä menevän kiinni, mutta Turkka ei uskaltanut lähteä kapealla ladulla ohi, kun ei tiennyt miten toinen koira ohittaa, ja oli pitänyt himmailla. Iina oli maalissa sitä mieltä, että pitäis lähteä välittömästi uudelle kierrokselle.

Annikin lähti ekalle kierrokselleen toisen koiran perään. Myös Anni sai edeltäjän kiinni, ja olivat ohittaneetkin. Sen verran koirat kävivät kuumana vielä siinä vaiheessa, että oli pitänyt ohitustilanteessa vähän rähähtää.

Toiselle kierrokselle molemmat lähtivät tyhjälle. Iinalle ei tullut ohituksia, sen sijaan Anni saatiin kiinni ja ohitettiin. Tällä kertaa ohitus sujui rähinöittä, tosin ohittava koira oli tuttu ja oikean rotuinen. Annissahan on pientä roturasistin vikaa...

Kaikenkaikkiaan hyvä reeni molemmille! Huomenna palauttavaa irtolenkkeilyä ja varataan molemmille aika hierojalle. Ai niin, Rokuan kisat päätettiin jättää välistä. Kisakausi olisi näin ollen tarkoitus korkata Hämeenlinnan rotumestiksissä, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.

10. tammikuuta 2011

Vetooooooooooooo!

Anni ja Iina kävivät isännän kanssa hiihtelemässä tänään Auralla. Pakkasta -0,5 ja räntää sateli. Latua ei oltu ajettu, joten keli oli todella raskas.

Molemmat tytöt kävivät kiertämässä kolmosen. Molemmat lähtivät tyhjälle ladulle. Iinakin oli rynnistänyt tyhjälle kuin vanha tekijä, ja matkan varrelle oli sattunut yksi koiran+hiihtäjän ohituskin. Iina ei ollut juurikaan kiinnittänyt ohitettavaan huomiota ja matka oli jatkunut ohituksen jälkeen samaa vauhtia! :D Kyllä siitä vetokoira tulee! ;)

8. tammikuuta 2011

Kuntokuurilla

Allekirjoittanut lupasi vuodenvaihteen heikkona hetkenä saada itsensä siihen kuosiin, että kesällä kehtaa näyttäytyä biitsillä (edes siellä varjoisimmassa nurkassa). Koska en ole mikään jumppa-/zumbaihminen, ja koska lenkkikavereita on omasta takaa, luonnollisinta on lähteä metsään liikkumaan. Tänään käytiin pari tuntia tarpomassa lumisessa metsässä, ja kävipä siinä mielessä semmonenkin, että oiskohan tämänkin jo aika tänä talvena kokeilla sitä hiihtoa...?

Kuvausintokin olisi taas kova, mutta tuntuu, että valo ei vain yksinkertaisesti riitä missään vaiheessa päivää. :( Hämärään ja harmauteen kun vielä lisätään valkealla hangella 100 km/h liikkuvat mustat mallit, niin siihen loppuvat kuvaajan taidot.



Annin kanssa otettiin pihalla parit ohjatut hieman eilistä paremmalla menestyksellä.

7. tammikuuta 2011

Lahjattomat reenaa...

...tai ainakin niiden kannattais, jos meinaa saada jotain aikaiseksi. Tänään tuli nimittäin todettua hallilla, että melkoisessa jouluterässä ollaan Annin kans.

Ruutu ja ohjattu oli ihan hukassa, luoksetulon stopit hitaita, kaukoissa eteni, seuraaminen levällään kuin jokisen eväät jne. Pitkästä aikaa oli pokkarikin messissä videointia varten, mutta ei saatu tallennettua mitään muuta kuin virheitä ja sähellystä. :( Niitä katsellessa olen saanut mahtavan epätoivon aikaisesksi, toisaalta myös hyvän herätyksen, että kandeis ehkä alkaa taas reenata. Yhtäkkiä ollaan otettu kaikessa takapakkia.

Tässä jotain, jonka pitäis olla seuraamista.



Taakse, oikeaan, vasempaan jne.



Ei ollut häävi reeni Iinallakaan. Oli vähän väsymystä ilmassa päivän ulkoilun ja edellispäivän rankan umpihankilenkin/vetojen jälkeen.

Iinan teemana oli nouto. Luovutuksia harjoitellaan erikseen, ja yhdistetään palaset vasta sitten, kun vauhtia on riittävästi (ei ikinä? :D) ja luovutukset lyhyeltä matkalta suorat ja tiiviit.

6. tammikuuta 2011

Loppiaisriehut

Tämän takia Zeron takit eivät pysy ehjinä.



Lällällääää!



Ota kiinni jos saat!







Anni vahtii.





Sen verran hiljaista oli loppiaisliikenne, että vahtikoirakin kerkesi vähän leikkiä.

4. tammikuuta 2011

Ruokintakuulumisia

Jokailtaiseen tehosekoittimen huudattamiseen kyllästyneenä hurautin tänään kasvissoseet pakastimeen seuraavaksi kuukaudeksi silläkin uhalla, että pakastaminen syö kasvissoseesta jonkin verran vitamiineja. Massatuotantona tehtyyn soseeseen kuului seuraavaa: jäävuorisalaatti, lehtiselleri, kurkku, parsakaali, kukkakaali, porkkana, pinaatti, omena, mustaherukka, ruusunmarja ja valkosipuli.

Kasvissosetta koirat saavat siis iltaruuallaan vaihdellen lihan, kalan tai sisäelinten kanssa. Yritän pitää pakkasessa jatkuvasti vähintään neljän eläimen lihoja, jotta ruokavalio pysyy mahdollisimman monipuolisena. Vetokaudella saavat lisäenergiana ihraa, biotiinia kynsien ehjänä pysymiseen ja rankan vetolenkin jälkeen hörppivät elekrtolyyttijuomaa.

Iltaruokaan lorautan omegoja ja e-vitamiinia kylmäpuristetun kasvisöljyn muodossa (rypsi, auringonkukka, oliivi, kookos...) sekä toisinaan myös hapatettuja maitotuotteita (viili, piimä, raejuusto...). Kerran viikossa saavat raa'an kananmunan kuorineen. C-vitamiinia ja merilevää saavat kuureina. Annin kuppiin nakkaan lisäksi Keepes Mix -jauhetta ruoansulatusta helpottamaan.

En ole enää niin jyrkkä barf-ruokavalion noudattaja kuin joskus, ja toisinaan korvaan kasvissoseen esim. hyvin haudutetulla kaura-, ohra- tai tattaripuurolla. Riisiinkin sorrun joskus sen helppouden vuoksi, mieluiten käytän kuitenkin kotimaista viljaa. Laiskotus/hoitopäivien varalla pidän pakkasessa myös neun ALT-versiota. Teollisesta kuivaruoasta olen jo niin vieraantunut, että sellaista tuskin tulisi enää koiran kuppiin kipattua.

Luuaterian koiruudet popsivat aamuisin yleensä joko rustojen taikka broiskunsiipien muodossa. Varsinkin syksyisin pakkasesta löytyy myös hirven ja hevosen luita, jotka toimivat pakkasilla myös hyvänä ajanvietteenä.

Tulipa näköjään kerrattua koko kolmikon ruokavalio. :D Ihan hyväkin aina välillä pysähtyä miettimään, puuttuuko jotain vai saavatko kaiken tarvitsemansa (minähän tunnetusti ajattelen sormenpäilläni; vasta sitten, kun ajatukset ovat mustana valkoisella, olen käsitellyt ne kunnolla). Ainakin ulkoisesti tarkasteltuna koirat voivat hyvin; ei tulehduksia, ei korvien töhnimistä, turkit upeassa kunnossa (myös ruskealla!), kaikenkaikkiaan elinvoimaisen oloista ja näköistä porukkaa. :)

2. tammikuuta 2011

Hiihtokauden korkkaus

Hiihtokauden aloitus on antanut odottaa itseään huonon lumitilanteen (meidän lumet on sataneet etelään, prkl) sekä pakkasten vuoksi. Tänään viimein päästiin kaivamaan sukset kesäteloilta.

Latu oli hyvässä kunnossa ja pakkasta passelit -9. Molemmille tytöille 3 km lenkit. Iina lähti toisen koiran perään, Anni tyhjälle. Hiihtäjän kommentit reenien jälkeen: "koirat tuntuivat hyvältä, hiihtäjä olisi voinut tuntua paremmaltakin". A & I ovatkin saaneet vetoreeniä koko syksyn mönkkärillä ja lumien tultua potkurilla. Nyt vain täytyy potkia isäntäkin liikkeelle.

Kävimme illalla kauden kisakalenteria läpi. Alustava suunnitelma voisi olla seuraava:

16.1. Rokua (Anni)
12.2. Hämeenlinna, dobberimestis (Anni)
13.2. Janakkala (Iina?)
19.2. Rovaniemi (Iina?)
26.-27.2. Lieksa, SPKL:n SM-hiihdot (Anni)
12.3. Keminmaa (Anni)
13.3. Keminmaa (Iina)
3.4. Oulu (?)

Vaikka ei hiihtäjä ihan rapakunnossa olekaan, voi tuo Rokua tulla hiihtäjälle liian äkkiä. Toisaalta voisi mennä hyvänä reeninä. Keskiviikkoon saakka aikaa harkita. Koira on jokatapauksessa Anni; Iina ei kovasta reenistä huolimatta ole vielä ihan kisakunnossa ainakaan seiskalle tai kympille. Myös dobberimestikset Turkka hiihtää Annilla. Sen sijaan seuraavana päivänä olisi VUL:in kisa, jossa Iina voisi korkata kilpauransa viitosella ja miksei heti seuraavana viikonloppuna Roihin VUL:n harrastussarjaan...? SM:ssä Turkka hiihtää Annin kanssa ainakin viestillä, yksilömatka on vielä harkinnassa. Keminmaassa voisi startata peräkkäisinä päivänä molemman koiran kanssa ja Oulu on vielä kysymysmerkki.

Turkka on vähän jo mallaillut ykköskoiran viittaa Iinan harteille. Sillä on voimaa kuin pienessä pitäjässä ja nopeudessakin se voittaa Annin mennen tullen. Lisäksi Iina vetää myös ylämäkeen, Anni puolestaan ei auta ylämäissä lainkaan. Toisaalta Anni ei vedä mäissä itseään hapoille, puolensa siinäkin... Iinan heikkous on tyhjälle lähtö sekä ohitukset, jotka taas Annilta sujuvat ongelmitta. Iina ei rähise tai yritä ohitettavan niskaan, mutta veto loppuu siihen paikkaan kun saa kaverin kiinni. Myöskään tyhjälle ei lähde sellaisella draivilla kuin "jäniksen" perään, vaikka sillä ei pitäisi olla mitään merkitystä näissä hommissa, lähteekö joku edelle vai ei. Itse vetämisen pitäis olla se juttu, ei jonkun kiinniottaminen. Toivottavasti saadaan treenattua Iinallekin samanlainen motivaatio kuin Annille. Sitten on meillä semmonen tykki, että vaviskaa kanssakilpailijat. ;D

Illalla oli vielä talven ekat varjelusreenit Activen hallilla. Vähänhän tuo yövuoro on tympeä, eikä kovin halpakaan, mutta onhan se halli niin luksus, ettei kehtaa valittaa.

1. tammikuuta 2011

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Vuoden ensimmäinen päivä lähti käyntiin varsin riehakkaissa tunnelmissa. Zero ei metsänharvennushommiltaan joutanut kuviin.



Nyt osui Iinaa leukaan. :X



Annin väistömuuvi.



Hurjana.



Iltasella tytöt kävivät juoksemassa kymppikilsan lenkin mönkkärillä. Puolet lenkistä irti ja puolet vetoa. Mukavaa, kun ei ole pakkanen haittona. :)