Kokoonnuttiin kerhotalolla, ja lähdettiin siitä maastoon uudelle jälkialueelle Kalkkimaa/Ruottala -akselille. Saatiin arvonnassa AVO 1 -jälki, joka sopi meille paremmin kuin hyvin, sillä vihaan odottelua yli kaiken. Suoraan vaan koira autosta ja jäljestelemään. Koira eteni janalla suoraan ja poimi jäljen hyvin. Koiranmitan kävi tarkistamassa takajälkeä, pyörähti oikeaan suuntaan ja lähti varsin varman oloisena jäljestämään. Janalta täydet 40 pistettä.
Ensimmäinen keppi nousi ongelmitta. Sitten alkoi maasto vaikeutua, tuli vuoron perään tiheää risukkoa, suopursupöheikköä ja syvien vesiojien ylityksiä. Vaikeasta maastosta huolimatta Anni pysyi hyvin jäljellä, vaikkakin vauhtia oli alusta alkaen vähän liikaa, ja vähän sellaista takki auki -meininkiä. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisin voinut ottaa koiran lyhyemmälle liinalle ja pistää sen kunnolla töihin, mutta minkäs teet, kun koetilanteessa ohjaajan aivot lakkaavat toimimasta.
Ryteiköstä tultiin suon laitaan, josta nousi seuraava keppi, oletan että kolmonen. Melko heti kepin jälkeen tuli hukka. Rämmittiin suolla ruostelietteessä polvia myöten (ohjaaja tietenkin lenkkareissa...). Meinasin jo heittää hanskat tiskiin, kunnes suon toisella laidalla Anni sukkuloi taas jäljelle. Tultiin suurelle hakkuulle, joka oli niin kivikkoinen ja juurikkoinen, että maata näkyi vai pieniä plänttejä sieltä täältä. Lisäksi hakkuulla kasvoi liki kainalonkorkuista horsmaa. Koira koikkelehti ja hyppelehti kivikossa ja ohjaaja yritti suoritua perässä parhaansa mukaan. Hakkuulta nousi vielä yksi keppi, oletan sen olleen viitonen. Tässä vaiheessa koira oli jo niin läkähdyksissä, että keskittyminen alkoi herpaantua, ja hukattiin jälki lopullisesti. Kävin juottamassa koiran autolla, ja yritettiin vielä käydä katselemassa kuutosta, mutta ei löytynyt. Siinä sitten meni mahkut tulokseen.
Päätettiin kuitenkin jatkaa esineruutuun ja tottikseen. Esineruutu oli Kallinkankaan hiihtokeskuksen stadionilla lyhyeksi leikatulla nurmikentällä. Ruudun takarajana oli stadikan maalisuora, jossa meidänkin suorituksen aikana juoksenteli suunnistajia. Todella erikoinen valinta esineruuduksi, kun vieressä olisi ollut metsääkin... Anni oli sitä mieltä, että stadionilla mitään esineitä etsitä, vaan siellä JUOSTAAN kuten ennenkin! xD Ensimmäiset 4 pistoa ampui joka kerta täysiiiiii yli takarajan eikä riemulla ollut rajoja. Naureskeltiin tuomarin kanssa, että jopas on koiralla hauskaa. Hih. Vissiin viidennellä lähetyksellä törmäsi puolivahingossa kenkään, jonka toi ihan moitteettomasti. Siinä vaiheessa aikakin alkoi olla niin kortilla, ettei toista esinettä enää löytynyt. Ruudusta tuli huimat 13 pistettä. Hehee. :D Ja mitä tästä opimme? Esineruutua aletaan harjoitella muuallakin kuin metsässä (hietikolla, nurmikolla, hakkuulla jne.). Myös jäljen epäonnistuminen on puhtaasti harjoituksen puutetta, joten nyt vaan reeniä, reeniä ja reeniä.
Tottis jänskätti eniten, johtuen viime kauden epäonnistumisista. Ajattelin, että vedetään nyt kuitenkin läpi, meni syteen tai saveen. Virittelin koiraa edellisen parin suullisen arvostelun ajan. Muutamia sivulletuloja ja paikallakäännöksiä. Ilmoittautumisessa koira oli ihan rento oma itsensä. Isommalla numerolla päästiin/jouduttiin ensin paikallaoloon. Paikallaolon suoritti erinomaisesti.
Viime kesän kokeissa joku on aina katkaissut koirasta virrat, kun on pitänyt lähteä seuraamiskaaviota suorittamaan. Tänään se joku puolestaan väänsi virtakytkimestä vaan isompaa vaihdetta silmään. Hivenen painoi ja poikitti mutta piti saman paikan koko kaavion eikä kontakti herpaantunut kertaakaan. Edes henkilöryhmässä en huomannut koirassa minkäänlaista jännittymistä. Seuraamisesta arvosanaksi erinomainen.
Liikkeestä istumisen valmisteleva seuraaminen kunnossa, mutta jätössä tapahtui jotain mystistä, ja jäi tuplakäskystä huolimatta seisomaan. Siitä siis puutteellinen. Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo sekä tuomarin että ohjaajan mielestä erinomainen, samoin liikkeestä seisominen. Myös tasamaanouto meni nappiin, siitäkin erinomainen.
Sen sijaan, että koiran viretaso olisi laskenut suorituksen edetessä, se pikemminkin nousi. Hyppynoudossa koira kävi jo niin kierroksilla, ettei malttanut odottaa käskyä, vaan varasti kapulalle. Prkl. Jos ei varastamista lasketa, muuten hieno hyppynouto; ilmavat hypyt, korrekti luovutus ja nopea sivulletulo. A-esteellä sattui sitten vähän ikävämpi tapaturma. Takaisintullessa koira liukastui ja mätkähti esteeltä kyljelleen maahan. :/ Kapulaa ei onneksi pudottanut, vaan toi sen perille kiertämällä esteen. Paluukiipeämisen suorittamatta jättäminen vei meiltä harmittavasti pojoja. Eteenmeno oli supernopea, mutta kaarsi aika voimakkaasti vasemmalle, ja vaati kaksoiskäskyn maahanmenoon. Siitä arvosanaksi hyvä.
Loppusaldona tottiksesta 85 pistettä ja hyvä mieli. :) Virheistä viis, pääasia on nyt se, että koira ei jännittynyt koetilanteessa lainkaan, vaan oli oma hyväntuulinen ja energinen itsensä. Tuomari tuumasi loppupalautteessa, että ajoittain koira on jopa vähän ylivirittynyt, ja tämähän on vallan positiivinen ongelma verrattuna matkalaukkutottikseen, jota Anni on paineistuessaan esittänyt.
Ehkä ei pitäisi yhden kokeen perusteella ihan hirveitä bileitä pitää, mutta vaikka kuinka yritän itseäni toppuutella, tunnelma on aika korkealla. Ollaan noustu niin syvästä suosta, että ehkä tässä nyt oikeastikin on pienen tuuletuksen paikka. ;)
Muutama kuva (C) Mari Moisala. (Ohhoh, onpa perusasento tässä aika edessä ja vinossa :O )
Onneksi seuraaminen ei näytä ihan niin pahalta, vaikka pientä painamista on tässäkin havaittavissa... Ja kieli somasti ulkona. :P
Tää on vissiin tasamaanoudon luovutus.
Katsotaan jos saisin tänne lähipäivinä meidän suorituksen myös elävänä kuvana.