2. elokuuta 2010

Jäljellä

Tänään Annin ohjelmassa oli - yllätysyllätys - janoja. Janojen vanhenemista odotellessa tehtiin esineruutu. Tänä kesänä esineruutu on ollut niin hyvä, että motivaatiota ei passaa mennä tappamaan liialla treenaamisella. Jäljellä sen sijaan pitäis käydä enemmänkin. Viime kesänä oltiin tosi ahkerasti metsässä, ja se kyllä loppusyksystä näkyi koiran jälkityöskentelyssä. Nyt puolestaan näkyy treenaamattomuus erityisesti janatyöskentelyssä.

Tänään Anni teki sata kertaa paremmin hommia kuin eilen. Ohjaaja voi siis nukkua yönsä kunnolla eikä tarvi yötä myöten pähkäillä, että missä mättää. Erityisesti viimeinen jana lämmitti kovasti mieltä; puolikkaan liinanmitan takajälkeä ajettuaan melkein näin, kun lamppu syttyi koiran pään päälle, käänsi oma-alotteisesti kurssia ja pyörähti oikeaan suuntaan. Jee! :)

Iina puolestaan kävi illastamassa pellolla. Iinankin kanssa jäljellä on tullut käytyä aivan luvattoman vähän. Milloin työ on haitannut harrastusta, milloin heinä on ollut polvenkorkuista, milloin pellot lietteessä. Toivotaan, että edessä on piiiitkä ja vähäluminen syksy.

Treenimäärään nähden Iina teki ihan loistojäljen!







Taitava rusakko.