13. maaliskuuta 2010

Vetoja ja tokoa

Turkka kävi ennen illan hallivuoroa tyttöjen kanssa hiihtelemässä. Annille kolmonen ja Iinalle ykkönen. Molemmat lähtivät tyhjälle ladulle. Hyvä reeni molemmille, varsinkin ruskealle. Ihan mieletön draivi oli ollut taas päällä! :) Annikin oli tehnyt hyvin töitä.

Hiihtelöistä hallille. Turkka tuli kuokkimaan meidän tokotreeneihin Iinan kanssa > sai hyvää häiriötä muista koirista. Alkuun ryhmäpaikallaolo. Iinakin suoritti EVL-paikkamakuun kuin vanha tekijä. :D Iina oli koko reenin paljon paremmin hereillä kuin eilen.

Annin kanssa oli eilen pilkunviilauspäivä, joten tänään tehtiin kaikkea vauhdikasta ja mukavaa. Aloitettiin ohjatulla. Harjoiteltiin suuntia ruoalla, ei otettu tälläkertaa kapuloita lainkaan. Sitten merkille juoksutusta; helppoa kuin heinänteko! Tehtiin myös luoksetuloja sekä liikkeestä seisomista, nekin hyviä tänään. Loppuun yksi onnistunut hyppynouto metallilla. Anni oli koko reenin hymyssäsuin ja otsa rutussa, oikea hyvänmielenreeni molemmille! :)