Anni kävi eilen uudelleen hierojalla. Tällä kertaa ei löytynyt lähellekään sellaisia kireyksiä kuin viimeksi. :) Hyvillä mielin voimme siis Annin osalta lähteä viikonloppuna dobberien vetomestiksiin Äänekoskelle. Enemmän huolta aiheuttaa hiihtäjän kunto. Turkalla on ollut flunssaa ja lämpöilyä monta päivää, toivottavasti saa itsensä kuntoon ennen kisoja ja pari kertaa ladullekin.
Annin kanssa on muistuteltu mieleen merkkiä. Kai me sitä jossain vaiheessa ollaan enemmänkin treenattu, koska näyttä muistavan mistä on kysymys. Oikeastaan ainoa kokonaan uusi opeteltava asia EVL:aa silmälläpitäen on ohjattu nouto. Kapulat on laitettu jo tilaukseen, nyt pitäisi enää haalia tietoa viisaammilta, miten se kannattaisi aloittaa. Ohjatun lisäksi työtä tulee edelleen teettämään ruutu, jonne jatkossa pitäisi karauttaa merkin kautta. Veikkaan, että myös idarin kanssa on edessä pitkä ja kivinen tie. Liikkeestä istu, maahan ja seiso onnistuu kyllä erikseen, mutta kun niitä aletaan sekoitella saman treenin aikana, tulee helposti asentovirheitä. Kaukot ja tunnari on myös syytä pitää visusti treeniohjelmassa, samoin kuin luoksetulo. Töitä siis riittää ihan kiitettävästi, onneksi ohjaajan treenimotivaatio on huipussaan!
Iinalla juoksu jatkuu ja treenit on treenattu kotinurkilla. BH-liikkeet alkaa olla sillä mallilla, että ilmoitin ruskuaisen BH-kokeeseen kesäkuulle. Tehtävää silti vielä riittää varsinkin kestävyyden kanssa, treenit on tähän saakka pidetty aika lyhyinä. Katsotaan saako Turkka BH-paketin valmiiksi reilussa kolmessa kuukaudessa. Jos ei, niin kokeen voi aina perua. Onpahan nyt kuitenkin motivaattori kalenterissa polttelemassa. ;)