14. maaliskuuta 2010

Kallin hiihdot

Turkka ja Anni osallistuivat tänään SPKL:n hiihtoihin Keminmaan Kallinkankaalla. Miehet naru A luokassa oli hurjat kaksi koiraa, Anni ja Cami. Palkinnot oli siis jo jaettu ennen kisaa; otettiin kisa ihan treenin kannalta, ja hyvä treeni saatiinkin! :)

Anni oli ihan eritavalla hereillä jo ennen kisaa kuin Äänekoskella, ja myös ladulla oli ollut iso vaihde päällä. Kertaakaan ei ollut taakseen vilkuillut, eikä naru löystynyt kuin alamäissä. Papereissa matka oli 10 km, mutta Turkka epäili matkan olleen hieman lyhyempi?

Hopea ei siis ollut häpeä tässä tapauksessa, vaikka osallistujia ei kahta enempää ollutkaan; parhaansa antoivat sekä hiihtäjä että koira. :)

Maalisuoralla.



Anni olisi halunnut lähteä vielä toiselle kierrokselle.





Pojat palkintojenjaossa.