Annin hallipäivä. Iina ei lähtenyt ollenkaan. Turkka päätti, että nyt on pienen tottistauon paikka. Annetaan tuon pahimman valeraskauden mennä ohitse, ja keskitytään muuhun puuhailuun.
Anni seuraili alkuun, jonka jälkeen otettiin aivan uutena asiana idarin seuraamaanlähtöjä istumisesta, maasta ja seisomisesta. Maasta ja seisomisesta ei ongelmaa, mutta istumisesta oli aluksi vähän ymmällään. Eipä noita olla aikaisemmin harjoiteltukaan... Sitten merkille juoksuja, ja autoon hetkeksi huilaamaan.
Toisella kierroksella tehtiin ohjattua kahdella kapulalla niin, että kapulat olivat jo oikeilla paikoillaan. Ei suuntavirheitä, ja tänään oli vauhtiakin ihan riittävästi! Olen ihan supertyytyväinen ohjatun edistymiseen. Otettiin vielä loppuun hyppynouto sekä pitkästä aikaa A-estenouto. Hyvin oli muistissa jälkimmäinenkin. Oikein tärisi ja puhisi kun huomasi, että pääsee telineelle. :D
Kivat treenit!