Annin kanssa maastoilemassa esineruutua ja jälkeä. Ensin ruutuun. Noin 30 m leveä ja 50 m pitkä suikale helppoon kangasmaastoon. Kolme esinettä valmiina, molemmissa takanurkissa ja keskellä sivurajalla. Ensimmäinen löytyi helposti, toinen ja kolmas teetätti enemmän töitä, mutta löytyivät kuitenkin. Luovutukset ok. Ruudun etupuolisko jää huomattavasti vähemmälle työstämiselle, pitäis ottaa vissiin enemmän etuesineitäkin...
Jälki ehti vanheta noin 1,5 tuntia. Teemana oli piikit, kulmat ja kiemurat. Janasta Anni suoriutui kohtuudella ja sukkuloi hankalassa maastossa hyvin ekalle kepille. Kakkonen sen sijaan jäi ilmaisematta - oli sen verran kaatunutta puuta ja risukkoa, että homma meni enempi esteradaksi kuin jäljestämiseksi. Kolmosen ja nelosen ilmaisu jälleen ok, ja maastokin alkoi muuttua vähitellen risukosta helpoksi kangasmetsäksi.
Vaan eipä auttanut helppo maasto tuplapiikissä, siinä olikin sitten vähän enempi pähkinää Annille purtavaksi. "Punaista lankaa" ei vaan löytynyt vaikka kuinka pyöri ja tarkisti. Yrittämisen puutteesta ei koiraa voi syyttää, melkein savu nousi kun korvienvälissä raksutti niin kovasti. Tovin pyörimistä katseltuani keskeytin hommat ja pidettiin pieni tuumaustauko. Sitten siirrytiin pari-kolme metriä puhtaan metsän puolelle, ja uudelleen käsky etsiä jälki. Yllättäen jälki sitten löytyikin aivan kivuttomasti ja kohta nousikin viitoskeppi. Jäljen lähestyessä loppuaan koira alkoi olla poikki ja sen verran läähätyttikin, että kuutosesta mentiin yli. Valjaiden riisumisen jälkeen käytiin etsimässä se viimeinenkin keppi.
Suorituksena ei kovin kaksinen jälki, mutta tietääpähän taas mitä reenata. Piikkejä, siksakkia, harhajälkiä, monenlaista maastoa - paljon PALJON ongelmia ratkottavaksi. Vaikka tämänpäiväisessä oli kovasti toivomisen varaa, olen silti ilahtunut siitä, että isommankaan ongelman edessä koira ei heitä hanskoja tiskiin tai ala kysellä apuja, vaan tekee töitä ongelman ratkaisemiseksi.
Iinan jälkikuuri jatkui tänäänkin. Olivat piipahtaneet myös kentällä.