Saatiin kuin saatiikin Annin kanssa koepaikka. Lähdettiin aamuvarhain kaksistaan ajelemaan Iisalmeen IKSYn järjestämään ja Veikko Lappalaisen tuomaroimaan kokeeseen.
Maastonumeroiden arvonnassa saatiin 1-jälki, joka sopi meille paremmin kuin hyvin; mikään ei ole kamalampaa kuin odottelu! Päästiin siis heti tositoimiin. Janalla oli pientä haparointia, ja otti ensin takajäljen. Oikean suunnan löydyttyä lähti jäljestämään hyvin, selvitti hienosti kulmat ja piikit ja noukki kolme ekaa keppiä ongelmitta. Maasto oli siihen saakka suht helppoa koiralle, ohjaajalta vain meinasi kunto loppua alkuunsa pehmeässä ja märässä sammalikossa tarpoessa, eikä pilvettömältä taivaalta porottanut aurinko ja +20 lämpötila helpottanut asiaa.
Kolmoskepin jälkeen tultiin todella hankalakulkuiselle hakkuuaukiolle. Koira vielä jotenkuten pääsi loikkimaan eteenpäin, mutta ohjaaja oli joka toisella askeleella turvallaan. Välillä mentiin niin tiheässä kuusikossa, että narunjatkeen käsivarret ovat nyt sen näköiset, kuin olisin raivotautista kissaa pidellyt. Hyvin Anni selvitti tiensä hakkuulta takaisin metsään, mutta neloskeppi sinne jonnekin heinikkoon kivien kätköön jäi. :/
Viitoskeppi nousi taas sammalikosta. Vähän matkaa viitoselta edettyämme koira hukkasi jäljen, ja meinasin jo lyödä hanskat tiskiin - neljällä kepillä kun ei paljon juhlita. Anni ei kuitenkaan antanut periksi, se pyöri ja pyöri, tarkisti ja tarkisti. Päästin liinasta irti etten enää enempää sotkisi maastoa, seisoskelin mättäällä ja jännitin, että löytyykö punaista lankaa enää. Kuinkas ollakaan koira sai sotkun selvitettyä, matka jatkui ja viimeinenkin keppi löytyi! Oltiin molemmat ihan nääntyneitä jäljen jälkeen - jäljentekijä ei tosiaan ollut askeliaan säästellyt! Hukallekin löytyi myöhemmin selitys jälkikaavion nähdessäni - jäljentekijä oli siinä kohtaa huomannut olevansa eksyksissä ja pyöriskellyt vähän extramutkia... Hienosti Anni kuitenkin ongalman ratkaisi.
Esineruutu oli helpossa kangasmaastossa. Ensimmäinen esine nousi jostain vasemmalta takaa heti ekalla lähetyksellä. Toinen teetätti enemmän töitä; useampia tyhjiä lähetyksiä, kunnes viimein toinen esine löytyi oikealta sivurajalta. Koiran kieli hipoi siinä vaiheessa varvikkoa ja kello raksutti siihen malliin, että kiirus olisi kolmas esine löytää. Ja kiirettä Anni pitikin, juoksi suoraan ruudun keskivaiheilla olevalle esineelle ja nosti sen, mutta noin kolme sekuntia liian myöhään. Eli yhdestä esineestä jäi pointsit saamatta. Maastosta saatiin siis haalittua kasaan 164 pistettä.
Ja ei kun tottista jännittämään. Oltiin Annin kanssa toisessa parissa ja päästiin kerrankin tekemään tottis ensin! Kuumuus ja rankka maasto-osuus söivät tekemisestä terävimmän kärjen, mutta teki silti paikoittain ihan siistiä tottista. Seuraaminen oli tuomarin makuun liian tiivistä ja pudotti arvosanan erittäin hyvään. Liikkeestä istuminen - TAAS! - puutteelliseksi asentovirheen vuoksi. Olen viettänyt monta hetkeä pohtien, miksi istuminen onnistuu reeneissä aina ja kokeessa ei koskaan. Vastauksen tähän kysymykseen sain kokeen jälkeen yleisöstä: teen itse koiran epävarmaksi turhalla varmistelulla ja käskykin tulee aivan eri volyymilla kuin reeneissä. Saa siinä sitten ihmetellä, että miksi koira jää seisomaan.
Liikkeestä maahanmenon ja luoksetulon koira teki moitteettomasti, ohjaaja sen sijaan sössi tässäkin; en tehnyt valmistelevan seuraamisen kävelyosuutta lainkaan... Kantsis vissiin lukea säännöt ennen kokeeseen menoa. Tästä arvosanaksi erittäin hyvä. Liikkeestä seisominen ja luoksetulo muuten ok, mutta jättö oli aavistuksen vino > erittäin hyvä. Tasamaanouto erinomainen. Hyppynoudossa ohjaaja nakkasi kahden kilometrin mittaisen ja kaiken lisäksi vielä vinon heiton. Koira hyppäsi mennessä ja kiersi tullessa. Paluuhypyn suorittamatta jättäminen tiputti arvosanan käsittääkseni tyydyttävään(?). Hyppynouto on aina ollut Annin bravuuri, joten tämä harmittaa ihan vietävästi! :((( A-estenouto muuten ok, mutta pienen törmäyksen takia arvosana tippui erittäin hyvään. Törmäyksenkin olisin voinut välttää, jos olisin tajunnut jäädä pikkusen kauemmaksi esteestä.
Eteenmeno oli muutoin bueno, mutta vaati perinteisesti kaksoiskäskyn maahanmenoon, tästä muistaakseni arvosanaksi hyvä. Sitten paikkamakuuseen. Meillä oli parina hieman hitaammansorttinen kaveri, joten paikallaolo venyi aika pitkäksi. Loppuvaiheessa Anni oli näyttänyt jo merkkejä pitkästymisestä, ja ohjaajan rymytessä piilon takana seisomaan oli koirakin noussut seisomaan. Koska tämä tapahtui juuri kun ohaaja sai käskyn palata koiran luo, ja koira ei liikkunut paikoiltaan, saatiin arvosanaksi hyvä.
Tottiksessa saatiin siis kasaan 82 pistettä ja kun siihen ynnätään maastosta saadut 164 pojoa, yhteispisteiksi merkattiin 246, joka riittää kakkostulokseen ja JK3-koulariin. Vaikka parantamisen varaa jäi pisteiden valossa kovasti, olen silti supertyytyväinen. JK3, ihan sama millä tuloksella, oli meidän tämän kauden tavoitteena, ja se saavutettiin heti kevään ekassa kokeessa. Kun koiran ja ohjaajan puutteet ynnätään yhteen, on ylipäätään ihme että ollaan tähän saakka päästy, joten ei voi kun hymyillä. :)