16. toukokuuta 2011

Luonnetestiviikonloppu

Viikonloppu vierähti tiiviisti ao:n järkkäämässä luonnetestissä Haukiputaalla. Hauska ja erittäin mielenkiintoinen kaksipäiväinen.

Kerettiin siinä sivussa Annin kanssa vähän reenatakin. Perjantaina esineruutu ja jälki. Ei moittimista kummassakaan. Ruudusta nousi kolme esinettä ja jäljeltä kuusi keppiä, jana hyvä eikä itse jäljestyksessäkään ollut mitään kummallista; teki töitä maltillisesti matalalla nenällä ja selvitti kulmat ja piikit hienosti. Hieman loppua kohden alkoi väsyä, joka näkyi liinan löystymisenä ja parina taaksepäin vilkaisuna, töitä ei kuitenkaan jättänyt kesken vaikka alkoi vähän puhalluttaa. Samaan aikaan Iina oli peltoa kyntämässä.

Sunnuntaina Anni totteli. Otettiin ilmoittautuminen sekä kokeenomaisesti ilman palkkauksia seuraaminen ampumisineen, jäävät ja eteenmeno. Teknisesti teki lähes virheettömän suorituksen (mitä nyt eteenmenossa kaarsi vähän oikealle ja meni maahan pienellä viiveellä), mutta olisi saanut olla vähän skarpimpana. Iinalle tottista + piilonkiertoja. Iinallekin ammuttiin muistaakseni ekan kerran ikinä tottiksessa > ei minkäänlaista reagointia.