Anni kävi cityjäljestämässä, tai paremminkin harjoittelemassa janoja, kaupungissa Sanginjoen suunnalla. Janojen vanhenemista odotellessa esineruutu, josta pienen rallattelun jälkeen 3 esinettä.
Janoja oli kaikkiaan 5 - pitkiä kuin nälkävuodet. Ekalta janalta lähti jälki, jossa piikki ja 3 keppiä. Lopuissa jälki päättyi ensimmäiseen keppiin. Eka jana oli muuten ok, mutta yksi keppi jäi nostamatta. Toinen jana meni ihan plörinäksi riistan hajun vuoksi. Ei minkäänlaista yritystä poimia jälkeä, vauhkona vain poukkoili joka ilmansuuntaan. Hetken jäähyn jälkeen kolmas jana oli hyvä, mutta keppi olis jäänyt ilmaisematta ilman ohjaajan painostusta, neljäs jana oli toisinto edellisestä. Vasta viides "varajana" meni niin kuin pitikin. Huonompaa maastoreeniä en muista.
Iina saa nyt huilata pari päivää kaikesta reeneihin liittyvästä, sillä isännällä tuppaa taas työt haittamaan harrastusta. Viikonloppukin kuluu maalinnunmetsästyksen avauksessa Pudasjärvellä. Mukaan reissuun pääsee tälläkertaa Zero - tiedossa siis harvinainen dobermanniton viikonloppu.