14. huhtikuuta 2010

Toipilaan kuulumisia

Annin toipuminen leikkauksesta on sujunut odotettua paremmin. Leikkauksen jälkeisen illan ja yön koira nukkui kuin tukki, joka varmasti johtui voimakkaasta kipulääkityksestä. Pari kertaa illan ja yön aikana käytiin nopeasti pihalla tarpeilla, joiden tekemisessä ei näyttänyt olevan ongelmaa. En edes yrittänyt antaa ruokaa, kun oli niin tokkurainen. Ruiskulla kostuteltiin vain vähän suuta.

Vasta aamulla Anni oli saanut kaikki inkkarit keräiltyä kanoottiin, ja alkoi olla kunnolla ajan ja paikan tasalla. Hetken kuljeskeli levottomana ja piippasi. Ruokakaan ei maistunut. Annoin miedompaa kipulääkettä (puolet määrätystä annoksesta riitti), ja koira rauhoittui. Iltapäivällä koira oli jo täysin oma itsensä. Enempää kipulääkettä ei tarvittu.

Nyt mistään muusta kuin haavalapusta ei huomaa, että koira on käynyt koko leikkauksessa. On varsin mielenkiintoista yrittää rajoittaa kaksi viikkoa koiraa, joka on omasta mielestään elämänsä kunnossa...