12. huhtikuuta 2010

Annin sterilaatio

Annille tehtiin tänään sterilaatioleikkaus Akuutissa. Kovasti leikkaus jännitti ja mietitytti etukäteen, vaikka kyseessä onkin aivan rutiinitoimenpide. Lääkärin avattua Annin ilmeni, että liikkeellä oltiin niin sanotusti kreivin aikaan; kohdun seinämä oli ollut kolminkertainen normaaliin verrattuna. Pieniä kystiakin oli löytynyt, ja kohtu märkäinen. Tuosta olisi saattanut kehittyä pyrometria, joka olisi johtanut jokatapauksessa steriaatioon. Eli hyvä että toimenpide tehtiin nyt.

Muutoin leikkaus oli sujunut normaalisti. Heräämössä Anni hieman valitteli, mutta kun tuli kunnolla tajuihinsa, hiljeni. Autolle Anni hoiperteli omin jaloin. Kaikenlaiset hyppimiset ja riehumiset ovat kiellettyjen listalla pari viikkoa, joten tehtiin mulle ja Annille siskonpeti olkkarin lattialle, jotta ei tule yöllä houkutuksia sohvalle tai sänkyyn. Annihan ei osaa muualla nukkua kuin mamman kainalossa. :P

Anni nukahti välittömästi, kun se pääsi kotona peiton alle, ja nukkui sikeää unta koko illan. Kuorsaus vain kuului täkkien kätköistä. Nähtäväksi jää, kuinka uneton yöstä tulee, ja kuinka paraneminen lähtee etenemään.

Haavalappu.



Annin paranemispeti, ja lähihoitaja Turkka.



Iina kävi Annin kanssa samaan aikaan lekurilla uusimassa rokotuksensa.