Annin esineruutu noudattaa joka kausi saman kaavan: ensimmäisiä kertoja talven jälkeen treenatessa ruutu on sikahyvä. Mitä pidemmälle kesä etenee, ja mitä enemmän harjoituksia tulee, sitä huonommaksi ruutu menee. Tämähän siis kertoo siitä, että ohjaaja ei osaa tehdä tarpeeksi motivoivia ja hyviä harjoituksia.
Tänään epätoivoissani varastin Iinan mukaan metsäreissulle. Jätin ruutuun kymmenkunta esinettä, joita haetutin tytöillä vuoronperään. Ja mitä tapahtuu; Iina, joka ei ole harjoitellut esineruutua käytännssä lainkaan työskentelee paremmin kuin voittajaluokassa kilpaileva mustuainen. Tämä on eittämättä niitä koiraharrastajan huippuhetkiä, kun satojen, milloin tuskaisessa auringon porotuksessa ja milloin kaatosateessa itikoiden syötävänä metsässä vietettyjen tuntien jälkeen koira syö esineruudussa mustikoita ja jahtaa sammakkoja. Olen sanaton.
Kotiin päästyäni päätin samaan konkurssiin kokeilla millä mallilla on Annin tunnari. Ja kappas, teki kolme toistoa kuin oppikirjasta... Tai no ainakin melkein, pari kertaa pyöräytti kapulan takahampaissa, mutta ei rouskutellut läheskään niin pahasti kuin talvella, kun tokoiltiin ahkerammin.
Mitä tästä opimme: ei kannata reenata.