19. lokakuuta 2010

Puruja ja akrobatiaa

Käytiin Annin kanssa kuokkimassa isännän ja rusakon purutreeneissä. Annikin pääsi vihoviimeisenä koirana leikkimään vieraan maalimiehen kanssa. Olihan se jännää, mutta passiiviseksi ei kuitenkaan heittäytynyt. Reeniolosuhteet eivät olleet kovin ihanteelliset; pimeä oli ehtinyt jo laskeutua, ja vettä sateli. :/

Zero oli tänään hankkiutunut oma-alotteisesti eroon tassusiteestään ja työstänyt jo paranemassa olevan kyntensä verille. >( Olisi ihan mielenkiintoista tietää, miten se on tässä onnistunut, sillä tötterö oli tiukasti päässä, kun tulin töistä kotiin. Iinaa ja Annia epäillään avunannosta rikokseen, sillä en usko, että puolikkaaksi hirveksikin kutsuttu Zero olisi kyennyt yksin niin akrobaattisiin suorituksiin.