Piti järjenjättiläisenä lähteä tänään -22 pakkaseen ulos treenaamaan Annin kanssa. Kylmissään ei koira ihan parhaalla mahdollisella tavalla pelittänyt, ohjaajalta meni hermot, eikä treenistä tullut kuin paska mieli molemmille. :( Tulipahan TAAS tehtyä just ennen koetta maailman paskin reeni. Tämänpäiväisen perusteella tekisi mieli jättää koko kekkerit välistä.
Jos nyt vielä synkistellään lisää, niin Anni on viime päivinä ollut alakuloisen ja nuutuneen oloinen, niin kuin aina juoksun jälkeen. Se vetäytyy omiin oloihinsa, eikä edes eilen lenkkiseuraksi saatu Sympe-riiseni saanut Annia piristymään, vaikka yleensä niillä leikit luistaa. Vielä toistaiseksi Anni on innostunut treeneistä, mutta pian tulee taas sekin aika, että koira on kentälläkin kuin nukkuneen rukous, eikä sitä saa aktivoitua hyvällä eikä pahalla. Vetotouhuihin ei nuo hormoonihyrräilyt ainakaan aikaisemmin vaikuttaneet, luojan kiitos. Toivottavasti ei vaikuta jatkossakaan. Harmittaa suunnattomasti että Annin strerilaatio siirtyi jo toistamiseen. No jospa tänä keväänä saisimme sen VIHDOIN tehtyä.
Se "normaali Anni", joka kuoriutuu aina pieneksi ohikiitäväksi hetkeksi juoksun ja valeraskauden mentyä ohi, on aivan ihana; leikkisä, energinen, kokoajan läsnä ja jostain se ammentaa itsevarmuuttakin lisää. Jaksan aina vain hämmästellä sitä, miten koira voi muuttua TÄYSIN toisenlaiseksi juoksun jälkeen? Se ei leiki toisten koirien kanssa, ei innostu saalisleikeistä ohjaajan kanssa, kotona ollessa vain nukkuu, laahustaa lenkillä häntä alhaalla ja pää riipuksissa, kärttyilee muille lauman koirille, jännittää mitä ihmeellisempiä asioita... HUOH. Toivon niin kovin, että sterilaation myötä nämä jäisivät pois, ja saisin pitää sen oikean ihanan Annin 12 kuukautta vuodessa.
Takaisin tämänpäiväiseen. Iinankin pääsi tekemään vähän pakkastottista. Tekivät tänään ainoastaan seuraamista, joka oli oikein nättiä! :)