Anni ja Iina kävivät jälleen kiskomassa isäntää ladulla. Annin oli tarkoitus vetää 3 km, mutta menohaluja oli ollut sen verran, että päättivätkin kiertää vitosen. Oli vetänyt tasaisesti ja kovaa kuin juna maaliin saakka, mutta jäähdytellessä koira vaikutti vähän väsyneeltä. Ei ihme, sillä eilen tuli tehtyä rankka lenkki mönkkärillä. Iina veti kaksi lyhyttä kierrosta eli yhteensä noin 3 kilsaa. Molemmat lähdöt toisen koiran perään.
Kömmähdyksiltä ei tänäänkään vältytty. Annin kanssa vetovyön koukku petti heti lähdössä. Näyttäis koira jonkunlaisessa hallinnassa olevan, kun sai Turkka karjaistua edellisen koiran perään rynnänneen Annin takaisin, vaikka lähdössä tunteet on kuumimmillaan. Iinan kanssa hallinnasta ei voida puhua samana päivänäkään. :D Ruskea vie emäntää lähtöalueella kiihtyessään kuin märkää rättiä. Sillä on aivan käsittämättömät voimat. Ladulla Iinan kanssa on edelleen ongelmia risteyksissä. Koira ja hiihtäjä olivat kahteen eri otteeseen olleet eri mieltä suunnasta, jonka seurauksena hiihtäjä oli ottanut lähituntumaa latuun. :D
Ladun kunnossa ei ollut moittimista, kerrankin!