Anni oli tänään treeneissä taas ihan hepuleissa. Sille on tullu joku syysvilli. Esineruutussa nenä oli yllättäen auki 189 kilometrin tuntivauhdista huolimatta, ja kolme esinettä nousi aika haastavasta ruudusta sallitun ajan puitteissa, ilman mitään kommervenkkejä. Etuesineitä meillä ei ole ollut pitkään aikaan > irtoaa taas hyvin ja alkaa työstää ruutua takarajalta kohti lähetyslinjaa. Jälki olikin sitten melkoista tohottamista. Janalla teki jos jonkinlaista kiemuraa ja toiselle kepille saakka jäljestys oli.. Noh, ei sitä oikein jäljestykseksi voi kutsua. Toiselta kepiltä vähän rauhoittui, mutta edelleen liian kiireinen ja huolimaton. Kaikki kepit kuitenkin nousi. Pitänee ottaa pieni peltokuuri...
Iinakin pääsi etsimään esineitä. Näöltä hanska ruudun keskivaiheille. Iina kuitenkin aatteli, että lällärihommaa tommoset näköesineet, ja haki Annille valmiiksi takakulmiin viedyt esineet hanskan sijaan. :D Zerppakin haki mielenvirkistykseksi ruudusta kengän ja lompakon, tosin pienellä avustuksella.
Bongattiin samalla reissulla syksyn ensimmäiset hirvikärpäset. Yök.