Sitten jälki. Janalla pientä haparointia, ja otti ensin takajäljen. Kolmoskepille saakka teki töitä mukavalla moottorilla, matalalla nenällä ja keskittyneenä. Kolmosen jälkeen jälki poikkesi pariinkin otteeseen aika lähellä metsätietä, ja koira ajautui metsästä tien puolelle. Siinä soheltaessa keskittyminen vähän herpaantui, mutta selvitti jäljen kuitenkin loppuun saakka, ja kaikki 6 keppiä löytyi. Sääskiä oli edelleen meidän kiusana, tuntuis, että olisivat jo hallaöitä säikähtäneet, mutta ei. :/
Maastosta kentälle. Seuraamisessa oli paljonkin sanomista, taitaa olla taas aika alkaa palautella koira oikeaan paikkaan, kun meinaa taas alkaa poikittaa, painaa ja edistää. Jäävät ok, samoin noudot. Vimpaksi eteenmenoja. Olen vahvistellut maahanmenoja kotona arkielämässä; maahan-käsky saattaa tulla milloin ja missä tilanteessa tahansa, riippumatta koiran ja ohjaajan välimatkasta, ja maahan on MENTÄVÄ kun käsky kuuluu. Tämä on tuottanut tulosta, tehtiin onnistunut eteenlähetys maahanmenoineen päivineen. Vimpaksi vielä läpijuoksu palkalle. Iina kävi loikkimassa hyppyestettä eestaas pallon perässä.
Terassipartio päivystää.