Leirin jälkeen pukkasi päälle semmosen helleaallon, ettei reeniliivin pukeminen ole juuri houkuttanut. Koirat ovat siis saaneet jatkaa lomailuaan. Jos kolmikolta itseltä kysytään, on viikko vierähtänyt kaikkea muuta kuin lomaillen, on nimittäin pitänyt vahtia silmä kovana varhaisesta aamusta ilta myöhään terassin valmistumista. Kolme työnjohtajaa on ollut projektista hyvin innoissaan, kuten kuvista näkyy:
Tässä ollaan maanrakennushommissa.


Haurukylän tanssilavan ensimmäinen miestenhaku.

Tänään uhmattiin Annin kanssa hellettä ja käytiin lähimettässä ajamassa parit janat, jotka menivät ihan oppikirjojen mukaan. Korkattiin myös uimakausi. Vanhat uimamaisterit Zero ja Anni porskuttelivat kuin viimeistä päivää, Iina sen sijaan jätti vielä talviturkin heittämisen tuonnemmaksi.