11. maaliskuuta 2011

Tottista

Vähän laiskan puoleisesti on viime aikoina tullut blogia päiviteltyä. Ja mitäpä sitä päivittelemään, kun ei olla kauheasti mitään tehtykään ulkoilua ja kevätauringosta nautiskelua lukuunottamatta. Perjantaina oli sitten kaikkea muuta kuin ihana auringonpaiste. Lunta on tullut pari päivää kuin esterin peestä ja saatiinkin hallitreeneille mukavat alkulämmittelyt, kun lapioitiin hiki hatussa lunta pois hallin reunuksilta.

Annille seuraamista, jättöliikkeitä, hyppynoutoa ja ryhmäpaikallaolo. Iina harjoitteli tasamaanoutoa. Hyvät reenit molemmilla, paitsi Annin juoksusta seisominen. Hiippailee perään ja pakotteesta alkaa todella voimakkaasti ennakoida jättöä ja valmisteleva seuraaminen menee plörinäksi. Millonkahan sitä aktivoituisi taas reenaamaan ihan oikeasti, eikä vaan kävis kerran viikossa toistelemassa samoja virheitä...