Kimppahiihdot Muhoksella. Pakkasta -2 ja baana hyvässä kunnossa. Molemmille tytöille 2 x 2 km. Iina lähti ensimmäiselle lenkille toisen koiran perään. Saivat edellä menevän kiinni, mutta Turkka ei uskaltanut lähteä kapealla ladulla ohi, kun ei tiennyt miten toinen koira ohittaa, ja oli pitänyt himmailla. Iina oli maalissa sitä mieltä, että pitäis lähteä välittömästi uudelle kierrokselle.
Annikin lähti ekalle kierrokselleen toisen koiran perään. Myös Anni sai edeltäjän kiinni, ja olivat ohittaneetkin. Sen verran koirat kävivät kuumana vielä siinä vaiheessa, että oli pitänyt ohitustilanteessa vähän rähähtää.
Toiselle kierrokselle molemmat lähtivät tyhjälle. Iinalle ei tullut ohituksia, sen sijaan Anni saatiin kiinni ja ohitettiin. Tällä kertaa ohitus sujui rähinöittä, tosin ohittava koira oli tuttu ja oikean rotuinen. Annissahan on pientä roturasistin vikaa...
Kaikenkaikkiaan hyvä reeni molemmille! Huomenna palauttavaa irtolenkkeilyä ja varataan molemmille aika hierojalle. Ai niin, Rokuan kisat päätettiin jättää välistä. Kisakausi olisi näin ollen tarkoitus korkata Hämeenlinnan rotumestiksissä, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.