Niin kivaa kun reenaaminen onkin, parasta tämänpäiväisessä oli ehdottomasti kuuden roopermannin, yhden sakumaanikon ja Zeron rantabileet, johon sisältyi enemmän ja vähemmän tyylikkäitä uimaharjoituksia, kilpajuoksua, painia ja makkaran kerjäämistä sulassa sovussa. Harmi ettei ollut kamera mukana. Ihana kesäpäivä - kiitos seuralaisille! B)
Kesä on näyttänyt viikonlopun aikana myös varjopuolensa. Meidän pihassa on havaittu viikonlopun aikana yhteensä kolme kyykäärmettä, ja talon vierestä menevältä tieltä kaksi. Ratsastuslenkilläkin luikerteli mokomia vastaan. :Q Joka kolo huudeilta on tutkittu, eikä pesää löydy, joten tultiin siihen lopputulokseen, että niiden on tultava viereiseltä pellolta pihalle ja tielle päivää paistattelemaan. Myyriä on tänä vuonna ennätysmäärä, joten kyillä riittää evästä yllinkyllin.
Hengestään pääsee jokainen kyynperkele, joka meidän reviireille eksyy. Tässä yksi, joka on päässyt eroon päästään.