Joulu tuli ja meni. Ollaan ylensyöty ja lahjavuoresta päätellen kilttejä oltu. Koirat ovat saaneet huilata tottiksista ja keskittyä olennaiseen; kinkun kerjäämiseen, paketeista ilmestyneiden pehmolelujen teurastamiseen, luiden järsimiseen, ulkoiluun ja sohvanlämmitykseen.
Tänään loppui laiskottelu ja valjastettiin tyttökoirat potkurin eteen. Iina sai vetovaljaat päälleen ekaa kertaa elämässään. Lunta on tullut viime päivinä kiitettävästi ja meidän potkuriurat oli ihan loistokunnossa. Niin kuin oli odotettavissakin, Anni oli ratketa liitoksistaan. Yllättäen myös Iina kiihtyi nollasta sataan sekunnissa kun huomasi, että pääsee vetämään. Iina kävi juoksemassa noin kilsan lenkin ja Anni noin 3 km. Tiistaina uusiksi suksien kanssa, mikäli säät sallivat ja ladut ovat kunnossa.