23. maaliskuuta 2012

Vaivaistalosta päivää

Iina rikkoi sunnuntain kisoissa kovalla ladulla anturansa, ja tassuhaavoja ollaan hoidettu koko viikko aamua iltaa ja tossua sidottu jalkaan mennen tullen. Myös Anni sai viikonloppuna hoitopaikassa kaulaansa komean haavan. :( Onni onnettomuudessa, että haava sijaitsee sellaisessa paikassa, ettei Anni yllä sitä itse hoitamaan.

Kaulassa sijaitsevasta tuuletusreiästä huolimatta ollaan treenattu Annin kanssa tokoa koko viikko. Hallille on vääntäydytty joko ennen vakivuoroja tai niiden jälkeen, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että kotona ollaan oltu puoliltaöin. x( Kunhan lauantain koe on ohi, työnnetään tokokassi pimeimpään nurkkaan ja unohdetaan se sinne määrittelemättömäksi ajaksi.

Villi veikkaukseni on, että tulosta ei tule, nollataan ainakin ruutu ja ohjattu. Niitä on kyllä tahkottu nyt enenmmän kuin omiksi tarpeiksi, ja onnistuneitakin treenejä tullut, siitä huolimatta kumpainenkin liike on vielä sen verran huteralla pohjalla, että kun suoritukseen lisätään koetilanteen synnyttämä paine, ei pakka suurella todennäköisyydellä pysy kasassa... Enpä ala spekuloimaan tämän enempää, huomennahan se nähdään, meneekö homma ihan pelkäksi yleisön hauskuuttamiseksi.

Loppuun kuvakevennys. Konkkaronkka meren jäällä ulkoilemassa tiistaina.