11. helmikuuta 2012

Rotumestaruuspronssia

Lauantaina ratkottiin dobberien hiihtomestaruudet Hämeenlinnassa. Annin vetäydyttyä aktiiviuralta Turkan suksien eteen valjastettiin tänä vuonna Iina. Karavaani starttasi reissuun jo perjantaina. Yövyttiin hotelli Tuulosissa, voin suositella lämpimästi muillekin koiraihmisille - hinta-laatu-suhde kohdallaan.

Illalla Tuulosissa paukkui -22 pakkanen, mutta aamuksi onneksi lauhtui -9. Oltiin ajoissa kisapaikalla, ja sekä koira että hiihtäjä ennättivät lämmitellä hyvin ennen starttia. A-miehet hiihtivät 7,5 km, reitti ei vaativammasta päästä, mutta ei helpoimmastakaan.

Lähdössä Iina oli tavallista rauhallisempi, hyvällä draivilla lähti kuitenkin ladulle, ja suksikin luisti. Lupaavan alun jälkeen matkanteko hidastui, kun Turkan ja Iinan reitille osui valjasrikon vuoksi irti päässyt koira. Tämä luonnollisesti harmitti Turkkaa, mutta vahinkoja sattuu, niille ei mahda mitään. Välikohtauksen jälkeen matkanteko jatkui yhtä hyvin kuin oli alkanutkin, ja maalissa Turkalle ja Iinalle kellotettiin aika 17.20, vain kolme sekuntia eroa kakkoseen! Hopeaa pokkasivat tänä vuonna Harri & Sona, lämpimät onnittelut heille sekä kaikille muillekin mitalisteille! :)

Turkka ja Iina suihkivat toiselle kierrokselle.



Maaliin.



A-miesten palkintoposeeraus. Mitä tähän nyt sanoisi...



Kaikki kuvat TÄÄLLÄ.