Niin se kesäkausi Haukkiksella taas vierähti. Kiitos tiistain klo 20-21 ryhmälle kuluneesta kaudesta!
Otettiin Annin kanssa ennen meidän ryhmän treenejä nurmikentällä tunnaria, Leena apparina siirtelemässä vieraita. Ilmeni mielenkiintoinen ongelma; ruutu oli kentällä valmiina ja A yritti karata tunnarilta ruutuun pari kertaa. Ei hammastellut vieraita, mutta siirtelee niitä kuonolla ja pureksii omaa.
Ruutumotivaatio on kasvanut viime aikoina ihan kivasti ja vauhtia on irtoamisessa, mutta edelleen pitää käydä se etummainen törppö haistamassa ekalla kerralla. Tuo pitäis saada nyt äkkiä pois. Tehtiin viitisen toistoa, viimeiset kolme oli jo tosi hyviä. Tehtiin pelkkiä stoppeja ruutuun, maahanmenon uskallan ottaa yhdellä kerralla sadasta, alkaa niin helposti ennakoimaan.
Otin Annin meidän ryhmäpaikallaoloon, pari minuuttia piilossa. Paikallamakuun kanssa ei ole mitään ongelmaa.
Tehtiin vielä pimeässä treeninvedon jälkeen tunnaria, tälläkertaa oli Elli siirtelemässä vieraita. Yritetään saada nyt mahdollisimman monenhajuisia treenejä. Ekalla kerralla yritti tuoda väärän, jota ei ole tehnyt piiiiitkään aikaan, ja minä idiootti vielä kehuin, kun luulin että otti oman. Loput toistot meni ihan ookoo, paitsi edelleen ilmenee tuota kuonolla tökkimistä ja oman rouskuttamista. Sain Elliltä hyviä vinkkejä tunnarin treenaamiseen, kiitoksia niistä! :-)
Piinis totteli kotosalla. Maahanmenoa ja paikallamakuuta ollaan otettu viime päivinä paljon. Nyt on maahanmeno mennyt niin hyvin jakeluun, että tarjoaa sitä kokoajan jokapaikassa. :-D